Digitoday

Valikko

Älä maksa turhista ominaisuuksista – tässä on joulun hittilahja

Tämän joulun suurimpiin lahjahitteihin kuuluu tablettitietokone. Tabletit ovat muuttuneet tietokonenörttien leluista koko kansan tietokoneiksi, joilla onnistuu niin television katselu, pelaaminen kuin työskentelykin.
Yleistymisen myötä tablettien hinnat ovat laskeneet.

– Toimivan laitteen saa jo satasella, Verkkokauppa.comin ostopäällikkö Vesa Järveläinen kertoo IS:lle.

Suomalaiset ovat myös löytäneet tabletit. Vuodenvaihteen ja lokakuun alun välillä Suomessa myytiin lähes 400 000 tablettia, kertoo kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin tilasto. Iso ostoryntäys on silti vielä tulossa, sillä joulumyynti alkaa nyt.

Mikä kolmesta vaihtoehdosta on sinulle oikea?

Tabletin ostajalla on kolme vaihtoehtoa: Applen iPad, monen valmistajan tarjoamat Android-käyttöjärjestelmään perustuvat laitteet sekä Microsoftin Windows RT:hen perustuvat tabletit.

Vesa Järveläisen mukaan viihdekäyttöön soveltuvat parhaiten iPad- ja Android-laitteet. iPadien valtti on myös niiden yksinkertaisuus.

– iPadin voi antaa 3- tai 90-vuotiaalle ja sille löytyvät kaikki mahdolliset sovellukset, etenkin viihdekäyttöön, Järveläinen sanoo.

Windowsia käyttäville Microsoftin ja Nokian tableteille ei löydy yhtä laajaa viihdetarjontaa, mutta työkäyttöön ne sopivat erinomaisesti.
Molempien mukana tulee kaupan päälle Microsoftin Office-ohjelmisto.

Tabletin ominaisuuksista kannattaa maksaa vain, jos niitä käyttää.
Kännykkäverkkoon vievä sim-korttipaikka on hyödytön, jos kotona on langaton verkko ja laitetta käytetään lähinnä kotona pelaamiseen tai sohvalla surffaamiseen. 3g- tai 4g-yhteys tuo hintaan useamman kympin lisää.

Jos tabletin kuva halutaan telkkarin ruudulle, pitää sekä tabletista että televisiosta löytyä hdmi-liitin. Windows-tableteissa tällainen on, muihin laitteisiin sen saa lisämaksullisella sovittimella - ja edullisimpiin ei lainkaan.

Hintahaarukka leveni: nyt 100-1000 euroa

Myös Gigantissa uskotaan, että tablettien suosio jatkuu myös tänä jouluna. Markkinointipäällikkö Niko Sandströmin mukaan tablettien valikoima on laajentunut nopeasti niin, että laitteita löytyy kaikenlaisille kukkaroille alle sadan euron tableteista noin 1000 euron laitteisiin asti.

Myös tablettien tarvikkeiden, kuten suojakuorien ja näppäimistöjen suosio on kasvussa.

– Yhä useampi käyttää näppäimistöllä varustettua tablettia kannettavan tietokoneen lisäksi. Markkinoille on tullut myös taulutietokoneita, jotka ovat sekä kannettavia että tabletteja, Sandström kertoo Gigantin tiedotteessa.

Lue IS:n tablettivertailu päivän painetusta lehdestä tai digilehdestä.

Ota kantaa

Oletko jo ostanut kaikki joululahjat?

Kyllä 27% En 73%
Ääniä yhteensä 3050

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    6. Näytä lisää