Digitoday

Valikko

HS: "Kaikkien aikojen huijauksella" vedätetty kuukaudessa 100 000 euroa – eivätkö suomalaiset opi?

Helsingin Sanomien mukaan jo noin sata yksityishenkilöä ja kymmenen yritystä on joutunut maksuhuijauksen uhriksi.
Itellan, Tullin ja Perintäpalvelun nimissä tehtävä muistutuslaskuhuijaus jatkuu, kertoo Helsingin Sanomat.

Kampanja alkoi jo maaliskuussa, mutta ei ole menettänyt tehoaan vieläkään. Huijarit ovat onnistuneet saamaan suomalaisilta kevään aikana 150 000 euroa, josta noin 100 000 viimeisen kuukauden aikana.

Yksityishenkilöitä on joutunut uhriksi noin sata ja yrityksiä kymmenkunta.

Huijaussähköpostissa kerrotaan, että sähköpostin vastaanottajalla on avoin lasku laskun lähettäjän järjestelmässä. Mikäli laskua ei makseta, vastaanottajaa uhkaa maksuhäiriömerkintä. Sähköpostissa on linkki väärennetyille verkkopankkisivuille, jolla kalastellaan vastaanottajan verkkopankkitunnuksia. Näitä käytetään luottojen nostamiseen.

Tällä hetkellä huijauksia lähetetään etupäässä Perintäpalvelun nimissä. Sähköposteja saattaa tulla useampia ja niitä voi seurata myös "muistutustekstiviesti".

HS:n mukaan kyseessä lienee kaikkien aikojen suurin petosvyyhti, jonka tekijöiden epäillään olevan suomalaisia. Etsintäkuulutetulla päätekijäksi epäillyllä miehellä on aikaisempia tuomioita nettipetoksista. Kaikkiaan epäiltyjä on kymmenkunta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä

    2. 2

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    3. 3

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    5. 5

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    6. 6

      ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

    7. 7

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    8. 8

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    9. 9

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    10. 10

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä

    2. 2

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    3. 3

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    5. 5

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    6. Näytä lisää