Digitoday

Valikko

30 vuotta ennen Angry Birdsia - Tämä on ensimmäinen kaupallinen suomalaispeli

Suomi on pelaajille tuttu punaisista linnuista ja vihreistä possuista - mutta Änkkä on vuosia hioutuneen pelinkehityskulttuurin tulos. Peräti viisi vuotta hioutuneemman kuin aiemmin luultiin.
V2.fi kertoo ensimmäisen kaupallisen suomalaisen tietokonepelin ilmestyneen jo vuosia ennen aiemmin luultua. Toistaiseksi vanhimpina kaupallisina suomipeleinä on pidetty Simo Ojaniemen teoksia vuodelta 1984.

Videogames.fi:n ja V2.fi:n yhteistyöllä paljastui kuitenkin, että Suomessa on julkaistu kaupallinen tietokonepeli jo 70-luvun puolella.

Ensimmäinen suomalainen kauppoihin ehtinyt peli julkaistiin vuonna 1979. Sen oli ohjelmoinut Raimo Suonio ja se toimi suomalaisen Telercas-yhtiön julkaisemalla Telmac 1800 -tietokoneella.

Kyseessä oli shakkipeli, jossa ei kuitenkaan ollut graafista esitystä laudasta, vaan siirrot annettiin ja saatiin kirjain-numero-koodeina.

Peli maksoi aikanaan 68 markkaa, ja sitä myytiin 104 kappaletta. Tietokoneiden silloiseen harvinaisuuteen nähden myynti on siis käynyt hyvin. Erityisesti kun Telmac 1800 oli myynnissä rakennussarjana, joka piti kasata itse.

Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäinen kaupallinen suomalaispeli onkin 5 vuotta luultua vanhempi. Suomalainen peliala on siis nyt 35 vuoden iässä.

Lisää tietoa historiallisesta löydöstä voit lukea V2.fi:n kattavasta artikkelista, jossa myös haastatellaan pelin kehittänyttä Raimo Suoniota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    7. 7

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. Näytä lisää