Digitoday

Valikko

Ilmestyi iPhoneen pyytämättä ja yllättäen – etkä pääse kunnolla eroon

U2:n Songs of Innocencen pakkosyöttö ei miellytä kaikkia Apple-käyttäjiä. Kaikki taas eivät pääse siihen käsiksi.
Tiistaisessa julkistustilaisuudessaan Apple esitteli maailmalle uudet iPhonet sekä Apple Watch -kellon. Samalla Apple kertoi lahjoittavansa käyttäjilleen U2-yhtyeen uuden Songs of Innocence -levyn.

Applen lahja on herättänyt käyttäjissä kahdenlaisia reaktioita. Osaa on harmittanut tuo "pökäle" (kuten eräs käyttäjä asiaa kuvaili), joka ilmestyi iTunes-kirjastoon pyytämättä ja yllättäen.

Toisia taas on kismittänyt se, että he eivät ole päässeet levyyn käsiksi, vaikka mieli olisi tehnyt. Heille kerrottakoon, että levyn pitäisi ilmestyä automaattisesti kaikille iPhonen omistajille. Jos se ei näy omassa musiikkikirjastossa, kannattaa mennä puhelimen asetuksiin iTunes ja App store -kohtaan ja tarkistaa, että automaattiset lataukset ovat päällä. Tämän jälkeen levyn pitäisi näkyä omassa musiikkikirjastossa. Jos se ei lähde heti latautumaan, levyä voi painaa pitkään ja valita latausta tarkoittavan pilvikuvakkeen.

Jos uukakkonen ei kolahda omaan musiikkimakuun, asiat ovat heikommin. Gigaomin mukaan levyn kappaleet voi poistaa puhelimesta käsin pyyhkäisemällä jokaista kappaletta erikseen ja valitsemalla poistamisvaihtoehto. Tämän jälkeen musiikkisovelluksen asetuksista poistetaan "näytä kaikki musiikki" -valinta, jolloin levy ei näy musiikkikirjaston osana.

Omalta Apple-tililtä muutosta ei voi tehdä, sillä U2:n levy on naitettu kiinni kuhukin Apple-tunnukseen. Jos automaattiset lataukset ovat päälle, Bono kumppaneineen saapuu uusintavisiitille uuden iPhonen hankkimisen tai vanhan asetusten nollaamisen yhteydessä.

On toki mahdollista, että Apple mahdollistaa myöhemmin levystä eroon hankkiutumisen, jos riittävän moni sitä vaatii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Irakin kopterit iskivät Isisin asemiin Länsi-Mosulissa – 93 kuollutta

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    9. 9

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Irakin kopterit iskivät Isisin asemiin Länsi-Mosulissa – 93 kuollutta

    6. Näytä lisää