Digitoday

Valikko

Useita ovelia kikkoja dvd-levyistä työpaikkailmoituksiin – näinkö suurvallat vakoilevat suomalaisia?

-Suurvaltoja kiinnostaa suomalaisten niin sanottu big data, sanoo tietoturvayhtiö Silverskin Information Security Oy:n toimitusjohtaja
Mikko S. Niemelä IS:lle.
Big data voi sisältää massoittain esimerkiksi aika- ja paikkatietoja, internetsivujen lokitiedostoja tai sosiaalisen median sisältöä.

-Suomalaisiin kohdistuu vakoilua, jossa kerätään tietoa koko internetin käytöstä. Tietoa kerätään muun muassa verkkoliikennettä kuuntelemalla. Emme kuitenkaan tiedä, vakoillaanko kaikkea verkkoliikennettä Suomessa vai ei, sillä kuuntelua ei voi havaita.

Big datan keräämiseen tarvittava teknologia voi olla Yhdysvaltain lisäksi Venäjällä ja Kiinalla. Itäisten suurvaltojen teknologisia kykyjä ei kuitenkaan tunneta Yhdysvaltojen tapaan, koska maissa ei ole toiminut Edward Snowdenin kaltaisia tietovuotajia.

Suomalaiset eivät voi myöskään pitää varmana yksittäisten puheluiden tai sähköpostien turvallisuutta.

-Kaikki selaimella toimivat sähköpostit ovat luettavissa, koska tieto on tallennettuna jossain päin maailmaa.

Salatuista viesteistä voidaan selvittää ainakin se, kenelle viestit lähetetään.

Monet suomalaiset kutistavat yksityisyyttään käyttämällä paikannustietoja hyödyntäviä palveluja, kuten Foursquarea. Vaaravyöhykkeellä ovat myös lemmenkipeät kansalaiset.

-Kuuminta hottia on treffisovellus Tinder, joka lähettää koko ajan tietoa henkilön paikasta katsoakseen, ketä sinkkuja on ympärillä. Emme tiedä, mitä palvelun back endissa (tietokannassa) tapahtuu.

Niemelän mukaan tiedustelupalveluiden vahvuus on monen eri tietolähteen käyttäminen yhtä aikaa.

-Yksittäinen tieto ei ole paha juttu, mutta kun kerätään kaikki tiedot joka paikasta, yhdistelmä saattaa olla kohtalokas.

Näin sinua voidaan vakoilla

Toimitusjohtaja, entinen hakkeri Mikko S. Niemelä ja Jani Kirmanen tietoturvayhtiö Silverskin Information Security Oy:sta kertovat keskeiset menetelmät, joita käytetään tietomurroissa tai kyberhyökkäyksissä. Menetelmistä voidaan käyttää vain osaa tai kaikkia.

Kartoitus

Yrityksen pääkonttorin sijainnin ja pääsisäänkäynnin näkee Google Mapsista. Verkkosivuilta selviävät sen tarjoamat palvelut ja henkilökunta.

Työpaikkailmoitukset

Murtautujaa kiinnostaa kohteen käyttämä teknologia. Asia selviää helpoimmin verkkoon jätetystä työpaikkailmoituksesta, jossa palkataan it-henkilöstöä töihin. Jotta yritys saa rekrytoitua haluamansa osaajan, sen täytyy kertoa, mitä ohjelmia se käyttää.

Ihminen

Onko jokin palvelu internetissä vai sisäisessä intranetissä? Asia voi selvitä keskustelupalstalta. Murtautuja voi keskustella haluamastaan aiheesta jonkin aikaa ja ilmoittaa yksityisviestillä aikovansa hakea yritykseen töihin. Samalla hän saa vastauksen siihen, mitä teknologioita firma käyttää.

Avainhenkilöiden selvittäminen

Järjestelmäasiantuntijoilla on enemmän oikeuksia kuin muilla henkilöillä. Heidän salasanansa varastaminen on kannattavinta.

Salasana

Hakkerityökalu arvaa 5500 salasanaa sekunnissa.

Järjestelmän heikkoudet

Hyödyntäminen vaatii teknistä osaamista, mutta voi viedä vain 15 minuuttia.

Dvd

Pääkonttoriin toimitetaan dvd, jossa on firman logo ja otsikko "johdon palkitsemisjärjestelmä 2014". Levyn sisältämä haittaohjelma avataan viidessätoista minuutissa useilla eri koneilla.

Jatkojohto

Kohteeseen jätetty, huomaamaton jatkojohto voi sisältää teknologiaa, joka lähettää kaikki tiedot, mitä yrityksen langattomassa verkossa liikkuu.

Logo

Virus voidaan piilottaa tavalliselta kuvalta näyttävään kuvatiedostoon. Oikealla logiikalla kuvasta tulee hyökkäystyökalu.

Huijausviesti

Yhdysvaltain armeijan tutkiman psykologisen 3+1-säännön mukaan ihminen pitää kolmen sähköpostiviestin lähettäjää luotettavana, jos viestit sisältävät intiimejä tosiasioita. Neljänteen viestiin voidaan laittaa haittaohjelman linkki, jonka uhri klikkaa auki. Intiimejä tietoja voidaan kaivaa esimerkiksi Facebookista tai LinkedInistä.

Kännykän kaappaus

Vakoilija voi väärentää esimerkiksi Spotify-soittolistalta näyttävän tai Facebookin toimintaan liittyvän linkin. Kun käyttäjä klikkaa linkin auki, kännykän puheluja voidaan kuunnella, sen kamera voidaan kaapata tai puhelimen Facebook-sovelluksesta voidaan lukea kaikki yksityisviestit.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  5. 5

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  6. 6

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  7. 7

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  8. 8

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  9. 9

    Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

  10. 10

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  8. 8

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  9. 9

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  5. 5

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  6. Näytä lisää