Digitoday

Valikko

Koko The Pirate Bayn perustajakolmikko on nyt telkien takana

Kuuluisan tiedostonjakosivuston perustajakolmikon jäsen Fredrik "TiAMO" Neij jäi kiinni hiljattain Laosin rajalla.
Kiistellyn The Pirate Bayn perustajajäsenet ovat nyt kaikki eri maiden viranomaisten hallussa. Fredrik Neij pidätettiin eilen Thaimaan ja Laosin rajalla. Neij oli ajamassa rajan yli autolla, kun rajaviranomaiset pidättivät hänet kansainvälisen pidätysmääräyksen takia.

Neij on asunut jo pitkään Laosissa pakoillen The Pirate Bay -oikeudenkäynnissä saamaansa 10 kuukauden vankeusrangaistusta.

Edellinen pidätys tapahtui toukokuussa, kun Peter "brokep" Sunde Kolmisoppi otettiin kiinni Ruotsissa. Tämä tapahtui vain muutamia päiviä ennen EU-parlamenttivaaleja, joissa Kolmisoppi oli Suomen Piraattipuolueen ehdokkaana.

Aiemmin tällä viikolla kerrottiin myös Gottfrid "anakata" Svartholm Wargin saaneen vankilatuomion. Kolmisopista ja Neijstä poiketen Warg on istunut varsinaisen The Pirate Bay -oikeudenkäyntiin liittyvän tuomion. Wargin uusi vankilatuomio liittyy yhdysvaltalaista CSC-yritystä koskeviin tietomurtosyytteisiin.

Fredrik Neij on tällä hetkellä pidätettynä Bangkokissa. Paikallisten uutislähteiden mukaan hänet aiotaan luovuttaa ruotsalaisille viranomaisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Ainakin 13 kuollut Istanbulin räjähdyksissä – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    7. 7

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Suomalaiset villiintyivät Saara Aallon pääsystä kahden parhaan joukkoon: ”Kannattaisi alkaa sulatella suihkulähteitä...”

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää