Digitoday

Valikko

Onko tässä Suomen hillittömin sivusto? – Oululaisopiskelijan blogi listaa suomalaisten törröttäviä piirteitä

Huumori

Suomalaisella synkkyydellä hupaileva oululaisopiskelijan blogi piristää marraskuun ankeutta. Osansa saavat niin suomalainen ruoka, suomen kieli kuin suomalaisten masentuneisuuskin.

25-vuotiaan oululaisen ammattikorkeakouluopiskelijan Depressing Finland (Masentava Suomi) -sivusto listaa riemukkaasti suomalaisten törröttäviä piirteitä ja muita outouksia.

Eräässä kuvassa vertaillaan englantilaista, ranskalaista ja suomalaista kravattisolmua. Eurooppalaisista solmuista syntyy tyylikäs solmio, suomalaisesta kravattisolmuista hirttosilmukka. Katso kuva tästä.

Blogisti haluaa pysyä nimettömänä, koska hän ei omien sanojensa mukaan halua vihapostia.

- Ainoat negatiiviset palautteet ovat tulleet suomalaisilta. Suurin osa näistä viesteistä ovat olleet sellaisia, että ihmiset ovat kokeneet, että haukun Suomea ja suomalaisia ja että lietson tahallani stereotypioita Suomesta, opiskelija kertoo Ilta-Sanomille sähköpostitse.

Opiskelija sanoo perustaneensa sivuston maaliskuussa 2013 ottaessaan valokuvia koulukurssia varten. Lumet olivat jo melkein sulaneet ja ympäristö oli harmaan, loskaisen ja likaisen näköinen.

- Siinä kuvaillessani mietin, että perustaisin blogin, johon lisäisin kuvia Suomesta niin masentavana, kuin mitä se voi lopputalvesta olla.

Opiskelija nimesi blogin Depressing Finlandiksi ja ajatteli, että blogi unohtuu pois muutamassa viikossa. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, blogilla on jo yli 11 000 tilaajaa.

Materiaalia opiskelija kertoo keräävänsä omasta ympäristöstään, uutisista ja suomalaisilta huumorisivuilta. Suosittuihin aineistoihin lukeutuvat suomen kielen monimuotoisuutta käsittelevät osiot. Suomen kielessä pienet muutokset voivat kääntää lauseiden merkityksen keskenään aivan erilaisiksi, kuten esimerkiksi "näin ystäväni - nain ystäväni". 

- Minua kiehtoo erityisesti Suomen kieli ja sen erikoisuudet ja sellaisille postauksille on melko suuri kysyntä. Niillä on jopa "vakituisia faneja", hän kertoo. 

- Suurin yksittäinen "räjähdys" oli postaus suomen kielen sijamuodoista, jonka leviämisen takia blogin tilaajamäärä nousi yhdessä päivässä sadasta lähes tuhanteen. 

Blogilla on jo lähes 7 000 ulkomaista lukijaa.

 -  Vaikka blogi vitsaileekin Suomesta, on selvää, että ulkomailla asuvat lukijani ymmärtävät vitsien olevan ironiaa. Heidän mielestään Suomi on mahtava maa, jossa ei tarvitse harrastaa small talkia tai joutua istumaan tuntemattoman vieressä bussissa.

Opiskelijan sunnuntai-iltana sivustolle laittamassa videossa esitellään My Little Pony –piirrossarjan suomalaista jälkiäänitystä eli dubbausta, jossa laulu kulkee vahvasti nuotin vierestä.

Hauskaa vai ei - sen päättää lukija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Turistit hylkäävät lomaparatiisi Gambian – paitsi suomalainen Mariann: ”Emme lähde minnekään”

    10. 10

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää