Digitoday

Valikko

Todellakin erilainen treenivimpain – käyttäisitkö sinä aivopantaa?

Puettava teknologia
Päähän laitettava, mielikuvaharjoittelua tukeva panta erottuu puettavan teknologian massasta.
Vuotta 2015 on veikkailtu terveysteknologian ja elektronisten kuntolaitteiden läpimurtovuodeksi. Urheilurannekkeet, älykellot ja muut sensoripohjaiset laitteet tuottavat runsaasti palautetta ihmiskehosta ja mahdollistavat monenlaisten bisneksen tekeminen.

Kanadalainen Interaxion on esitellyt Consumer Electronic Show -messuilla uudenlaista kuluttajatuotetta, Muse-nimistä aivopantaa.

Kyseessä on pään ympärille asetettava ja sensorit sisältävä laite, jonka yhtiö kehuu auttavan muun muassa stressinhallinnassa, mielialojen parantamisessa sekä itsehallinnan tunteessa.

Valmistaja sanoo laitteen seitsemän sensorin tarkkailevan käyttäjänsä aivosignaaleja. Panta toimii siten, että sitä käytetään kuulokkeilla kuunneltavien mielikuvaharjoitusten aikana. Samaan aikaan mobiilisovellus antaa käyttäjälle palautetta, jos mieli alkaa harhailla harjoituksen aikana. Lopuksi sovellus antaa käyttäjäpalautteen.

Valmistaja vakuuttaa laitteen läpäisseen turvallisuustestit EU:ssa, USA:ssa ja Kanadassa. Terveystekniikan puolelle menevät tuotteet ovat omiaan herättämään vilkasta keskustelua, sillä positiivisten terveysvaikutusten toteamiseksi tehdään yleensä pitkiä kliinisiä testejä.

Ota kantaa

Käyttäisitkö aivopantaa mielikuvaharjoittelussa?

Kyllä 35% En 65%
Ääniä yhteensä 6933

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

  7. 7

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  10. 10

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. Näytä lisää