Digitoday

Valikko

K18-peliarvostelu: palmuja, aurinkorantoja ja eläviä kuolleita – arvostelussa Dying Light

PELIARVIO
Zombeja on nähty viime vuosina jatkuvassa tahdissa niin kirjoissa, elokuvissa kuin peleissäkin.
Dead Island –zombieseikkailuistaan tunnettu Techland tykkää elävistä kuolleista niin paljon, että niitä on heitetty taas yhteen aurinkoparatiisiin roppakaupalla. Paikalliset varmasti kiittävät.

Puolalaisstudio Techland on jännä pelitalo. Studio on tehnyt kymmeniä pelejä, joista tunnetuimmiksi ovat nousseet Call of Juarez –länkkärit ja Dead Island –zombieseikkailut. Menestysreseptistä pidetään kiinni tälläkin kertaa, sillä Dying Light rakentaa erittäin vahvasti Dead Islandien päälle, mutta heittää sekaan myös avoimen maailman hiekkalaatikkoseikkailua ja parkourausta. Parkouraukselle onkin tilausta, sillä tällä kertaa zombiet liikkuvat paitsi laumoissa, myös varsin vikkelästi.

Mutta mikä niissä zombeissa niin viehättää? Valkokankailla elävät kuolleet ovat jo pudonneet muodin aallonharjalta ja kirjallisessa maailmassa kimaltelevat vampyyrit jälkiseuraamuksineen ovat nekin jo hiipumassa. Peleissä zombiet sen sijaan vain innostuvat enemmän ja enemmän. The Walking Dead –seikkailuja on julkaistu jo kahden pelikauden verran, ja esimerkiksi The Last of Us, Outlast, Dead Risign 3, State of Decay , Resident Evilja H1Z1 ovat tarjonneet enemmän tai vähemmän onnistuneita kauhulla ja gorella täytettyjä pelielämyksiä.

Eikä vauhti näytä tästä vieläkään hiipuvan. Ehkä suuremman budjetin pelizombit vain ovat sen verran hyviä kokemuksia, että niistä jaksetaan – tai joudutaan - nauttia kerta toisensa jälkeen. Siitäkin huolimatta, että zombiet on äänestetty jo useamman vuoden aikana loppuunkalutuksi ilmiöksi, jonka tilalle voisi jo keksiä jotain uutta.

Mutta mille kohtaa zombipeliakselia Dying Light sijoittuu? Kallistuuko se enemmän hyvien vai huonojen zombeilujen suuntaan? Se selviää oheiselta ISTV:n peliarvosteluvideolta.

Dying Light on kielletty alle 18-vuotiailta.

Ota kantaa

Vielä zombiet viehättävät?

Kyllä 37% Ei 63%
Ääniä yhteensä 11181

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää