Digitoday

Valikko

Suomalaispelaaja osallistuu vuoden suurimpaan Dota 2 -turnaukseen

Dota 2
Suomalainen Dota 2 -pelaaja Jesse ”JerAx” Vainikka osallistuu vuoden suurimpaan Dota 2 -turnaukseen The International 5:een, joka järjestetään 3.-8. elokuuta Seattlessa. Turnauksessa 16 joukkuetta taistelee yli 10 miljoonan dollarin palkintopotista.
Vainikka osallistui Kaakkois-Aasian karsintoihin yhdessä korealaisen MVP.Hot6ix-joukkueensa kanssa, jossa hän on pelannut maaliskuusta lähtien. Normaalisti Koreassa majoittuva joukkue matkusti Singaporeen karsintojen ajaksi yhdessä sisarjoukkueensa MVP.Phoenixin kanssa.

Karsinnat alkoivat lohkovaiheella, josta MVP.Hot6ix varmisti lohkovoiton kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Samaan tulokseen lohkossa ylsi filippiiniläinen RAVE-joukkue, joka hävisi kuitenkin lohkovoiton ratkaisseen ottelun Vainikan joukkueelle.

Pudotuspeleissä avausottelussa asettui vastaan sisarjoukkue Phoenix, joka hävisi Hot6ix:lle 2-1 tuloksella. Joukkueet kohtasivat lopulta uudestaan finaalissa, jonka voittaja kuittasi suoran paikan turnaukseen.

Finaalin voitti Vainikan edustama Hot6ix-joukkue 3-1 tuloksella. Voiton myötä Seattlessa elokuun alussa nähdään yksi suomalaispelaaja kilpailemassa yli kymmenen miljoonan dollarin palkintopotista.

Euroopan karsintoihin osallistui kokonaan suomalaisista koostuva 4 Anchors + Sea Captain -joukkue, joka voitti Vainikan joukkueen tavoin lohkovaiheessa oman lohkonsa. Pudotuspeleissä joukkue hävisi kahdesti, joka tarkoitti sitä, että suomalaisväriä vuoden suurimmassa Dota 2 -turnauksessa edustaa vain Vainikka.

Karsintojen voittajat:
  • Natus Vincere (Eurooppa)
  • MVP.Hoti6x (Kaakkois-Aasia)
  • EHOME (Kiina)
  • compLexity (Pohjois-Amerikka)

Villikorttikarsintaan osallistuvat:
  • CDEC Gaming (Kiina)
  • North American Rejects (Pohjois-Amerikka)
  • MVP.Phoenix (Kaakkois-Aasia)
  • Vega Squadron (Eurooppa)

The International on vuosittain Dota 2:n kehittäneen Valven järjestämä turnaus, jossa 16 parasta joukkuetta ympäri maailmaa taistelevat miljoonien palkintopotista. Tällä hetkellä järjestyksessään viidennen The Internationalin palkintopotti on jo ylittänyt kymmenen miljoonan dollarin rajapyykin. Turnaus pelataan 3.-8. elokuuta jo kolmatta kertaa Seattlessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää