Digitoday

Valikko

Onko tämä Supercellin vaativin työpaikka? ”Hieman hullua” haettu jo yhdeksän kuukautta

Työpaikat
Peliyhtiö Supercell haluaa laajentaa uuteen liiketoimintaan. Sopivaa osaajaa vain ei tunnu löytyvän.
Suomalaisen peliyhtiön Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen on eri yhteyksissä korostanut, että yhtiöön halutaan töihin vain huippuosaajia.

Kovasta vaatimustasosta saattaa johtua sekin, että yhtiö on ilmeisesti hakenut jo yhdeksän kuukauden ajan osaajaa oheistuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin. Työpaikasta kertoi esimerkiksi Pocketgamer-sivusto jo viime vuoden lokakuussa.

Paananen on aiemmin sanonut, ettei yhtiö ole kiinnostunut pelien oheistuotemarkkinoista, toisin kuin esimerkiksi peliyhtiö Rovio, jonka Angry Birds -hahmoja löytyy lähes kaikkialta ilmapalloista lakanoihin.

Työpaikkailmoituksen perusteella kiinnostusta oheistuotteisiin yhtiössä kuitenkin on.

Työnhakijalta vaaditaan muun muassa kokemusta lisensoinnista ja verkkokaupasta, sekoitusta luovuutta ja analyyttisyyttä, kykyä hallita useita monimutkaisia hankkeita yhtä aikaa sekä osaamista liiketoimintaneuvotteluista.

Vastuualueena on oheistuotteiden kehittäminen Supercellin suosituille Clash of Clans-, Hay Day- ja Boom Beach-peleille, sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen ja verkkokaupan hallinta.

Nämä taidot eivät kuitenkaan vielä riitä, sillä työpaikkailmoituksen perusteella yhtiö asettaa oheistuotteiden riman korkealle.

– Puhelinkotelo ei ole ”lisävaruste”, ja t-paita ei ole ”vaate”, se on valikoitu kunniamerkki, joka edustaa peliä tavalla, jota vain muut Clash of Clansin pelaajat arvostavat, ilmoituksessa todetaan.

Ilmoituksen mukaan oheistuotteiden tavoitteena ei Supercellille ole tuottaa pääasiassa liikevaihtoa tai kasvattaa pelien tunnettuutta, vaan olla ”osa pelikokemusta, josta pelaajat ja Supercellin pelien kehittäjät voivat olla ylpeitä”. Tuotteet on tarkoitettu hartaimmille Supercellien pelien ystäville, ja niiltä vaadittu korkea laatu mainitaan ilmoituksessa useaan kertaan.

Ilmoituksessa toivotaan yhteistyötä ja ideoita, joita ei ole vielä koskaan tehty. Siksi hakijan täytyy olla superlahjakas (sekä hieman hullu), Supercellin verkkosivulla vaaditaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  6. 6

    Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

  7. 7

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  8. 8

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  9. 9

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  9. 9

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  10. 10

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  6. Näytä lisää