Digitoday

Valikko

Ex-Nokialaiset suunnittelivat puhelimen legendaariselle vahvistinmerkille: ”Suurin osa Meego-puolelta”

Puhelimet
Nokian entisillä Meego-osaajilla oli tärkeä osuus puhelimen kehittämisessä brittiläiselle Marshall-vahvistinmerkille.
Brittiläisen ja varsinkin kitaravahvistimistaan tunnetun Marshallin nimi on ilmestynyt myös kuulokkeisiin ja elokuusta alkaen myös puhelimiin. Viime viikolla Lontoossa julkistettua Marshall London -älypuhelinta on kuitenkin suunniteltu Oulussa.

– Meillä on kyky tavallaan tehdä tuotteen resepti, miten se pitää valmistaa, kuvaa toimitusjohtaja Pekka Väyrynen Creoirin osuutta hankkeessa.

– Periaatteessa kokoamme eri osa-alueet, valitsemme teknologiat ja suunnittelemme arkkitehtuurit.Annoimme ohjeet valmistajille Aasiassa, jotka sitten tekevät tuotteen.

Osallistumista Marshall-puhelimen tekoon voi pitää jonkinlaisena saavutuksena vasta kolmevuotiaalle oululaisyhtiölle, jossa on vain 15 työntekijää. Kuten arvata saattaa, heillä kaikilla on Nokia-tausta.

– Kaksi ei ole entisiä Nokialaisia, vaikka designerimme Paavo Hietala on hänkin tehnyt Nokialle monia suunnitelmia eri yhtiöiden kautta. Suurin osa on työntekijöistä taustoiltaan Nokian Meego-puolelta, Väyrynen sanoo

Muiden hankkeidensa lisäksi Creoir suunnitteli myös Jolla-yhtiön puhelimen, jonka Sailfish-käyttöjärjestelmä perustuu sekin Nokialla kehitettyyn Meegoon. Se ei suinkaan ollut sattumaa.

– Se oli luonnollista, sillä tunnemme Jollan väen aika hyvin: Jollan porukka oli minulla ohjelmstotiiminä, kun vedin N9-Meego-puhelimen kehitystä Nokialla, Väyrynen kertoo.

Tasapainoilua koon ja äänen välillä

Creoiria ei itse asiassa palkannut puhelimen tekoon Marshall, vaan ruotsalainen Zounds Industries, joka kehittää tuotteita Marshallin luvalla, ja maksaa vahvistinvalmistajalle lisenssimaksuja sen nimen käytöstä laitteissa.

– Zoundsilla oli se ajatus, mitä kaikkea Marshall-puhelimessa voisi olla, ja meidän osuutemme oli ratkaista kuinka sen voisi tehdä, ja kuinka paljon se tulisi maksamaan.

Zounds Industries otti yhteyttä Creoirin väkeen noin vuosi sitten. Toimeksiantona oli Marshall-merkkinen puhelin, jossa tärkeimpänä asiana oli musiikki ja äänenlaatu. Se olikin Väyrysen mukaan vaativin osa Marshall-puhelimen suunnittelua.

– Samalla kun puhelimesta piti tehdä mahdollisimman pieni, siitä piti yrittää saada mahdollisimman paljon ääntä ulos, Väyrynen selittää.

– Äänet ovat sitä paremmat, mitä suuremmat takatilat ja kaiuttimet puhelimeen saadaan. Näiden kanssa tasapainoiltiin.

Myös äänenlaadun parantamiseen tarkoitettu erityinen äänipiiri erottaa Marshall-puhelimen perus-Androidista. Puhelimessa on myös kaksi kuulokeliitäntää, joiden äänenvoimakkuutta voi säädellä erikseen.

Zounds toimitti puhelimeen useita sovelluksia, muun muassa dj-sovelluksen, jolla voi tehdä musiikkimiksauksia, samalla kun puhelimen kaiuttimet soittavat jotain muuta kappaletta.

Osa Zoundsin toivomista ratkaisuista vaati laajemminkin oululaista osaamista.

– Meidän osuutemme on ollut ratkaisuissa, joissa on tarvittu erikoisosaamista. Olemme ottaneet lähistöltä asiantuntijoita, jotka ovat kirjoittaneet uusiksi alatason ohjelmistoja, joilla ohjataan suoraan rautaa.

Marshall vahti nimeään

Väyrynen uskoo, että markkinoilla nähdään jatkossa enemmänkin muiden kuin perinteisten suurten puhelinvalmistajien nimellä varustettuja laitteita.

– Kyllähän niitä on ollut aiemminkin, mutta ne ovat olleet aika kalliita, kun puhutaan esimerkiksi Tag Heuerista ja Diorista. Nämä erikoiskännykät ovat olleet harvojen herkkua, mutta nyt ne ovat tulossa laajemminkin, Väyrynen pohtii.

Väyrynen kuitenkin arvostelee esimerkiksi Pradan nimellä myytyä puhelinta, jota tuli markkinoille vuonna 2007.

– Nähän olivat LG:n tekemiä laitteita, joihin he vain printtasivat Pradan nimen. Voi hyvin miettiä, miten paljon se edusti Pradaa.

Väyrysen mukaan Marshall vartioi tarkasti nimensä käyttöä, ja vaati hyväksyttäväkseen varsinkin ulkoasua, sovelluksia ja äänenlaatua koskevat ratkaisut. Puhjel

Zoundsin ja Creoirin ruotsalais-suomalaisen taustan takia puhelin tulee syyskuun alkupuolella myyntiin myös Suomessa TeliaSoneran kaupoissa. Muualla puhelin saa Marshallin verkkokaupasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      IS seurasi sprintin välieriä – Hakola loistavasti finaaliin!

    7. 7

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    8. 8

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    9. 9

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää