Digitoday

Valikko

Pettäjäpalvelussa jopa valtionhallinnon henkilökuntaa – tietoturva-asiantuntija uskoo suomalaisten kiristykseen

Digi
Tietoturvayhtiön mukaan riski Ashley Madison -vuotoon liittyvästä kiristyksestä on merkittävä.
Pettäjäpalvelu Ashley Madisonin tietovuotoon kuuluvat palvelun käyttäjien täydet luottokorttimaksutiedot vuosien 2008 ja 2015 välillä.

Maksutiedot sisältävät kortinhaltijan koko nimen, viimeiset neljä lukua kortin numerosta, maksuajankohdat, maksetun summan, maakoodin, kaupungin, tiliin liitetyn sähköpostiosoitteen, postinumeron ja osassa tapauksissa myös kotiosoitteen tai käytetyn laitteen verkko-osoitteen.

– Ainakin globaalilla tasolla on erittäin todennäköistä, että kiristystä tulee tapahtumaan. Listoilta löytyy myös korkeissa positioissa Suomessa olevia ihmisiä. Siellä on esimerkiksi Suomen valtionhallinnon henkilökuntaa, joten kiristys on mahdollista myös kotimaassa, Nixun asiantuntija Antti Nuopponen varoittaa.

Nuopposen mukaan Nixu on selvittänyt, että maksutietoja on yhteensä 9,7 miljoonaa erillistä vuosien 2008 ja 2015 välillä. Vahvistetusti suomalaisiin sähköpostiosoitteisiin liitettyjen tilien maksuja on listalla noin 1500 erillistä suoritusta. Ashley Madison laajeni Suomeen vuonna 2012.

Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä tähän lukeutuvat vain .fi -päätettä käyttävät osoitteet. Esimerkiksi suomalaiset Gmailin, Hotmailin tai muiden .com- ja .net-päätteisten sähköpostien käyttäjät eivät kuulu mainittuun 1500 suoritukseen.

Nuopponen myös varoittaa, että verkossa liikkuu tällä hetkellä noin 370 000 salasanaa sisältävä lista, joka on väitetysti peräisin vuodetuista tiedoista.

– Vuodetut salasanat ovat vahvasti salattuja, mutta monet ottavat tällaiset suojat haasteena, joten yksinkertaisempia selkokielisiä salasanoja jaetaan jo kovaa vauhtia, Nuopponen kertoo.

Yksinkertaisten ja yleisten salasanojen salauksen saa purettua suhteellisen nopeasti niin sanotulla rainbow table -tekniikalla, jossa kaikki mahdolliset salasanat kokeillaan läpi niin nopeasti kuin mahdollista. Tällaisella lähestymistavalla pitkät ja monimutkaiset salasanat ovat paremmin turvassa, mutta lyhyet ja yleiset paljastuvat nopeasti.

– Tämä vahvistaa aiempaa varoitustani. Jos käytät Ashley Madisonia, vaihda heti salasanasi sekä siellä että muissa palveluissa, joissa käytät samaa salasanaa, Nuopponen linjaa.

Saman salasanan käyttö useilla eri sivustoilla on tietoturvan kannalta aina huono vaihtoehto, mutta valitettavan yleinen. Jos syyllistyit tähän Ashley Madisonin kohdalla, ota Nuopposen vihje tosissasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    5. 5

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    6. 6

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    9. 9

      5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    4. 4

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    5. 5

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    6. Näytä lisää