Digitoday

Valikko

”Pelialalta on tulossa hyviä uutisia”

Pelibisnes
Pelialan kattojärjestön mukaan alaan investoidaan yt-neuvotteluista huolimatta.
Peliyhtiö Rovio Entertainment irtisanoo kolmanneksen henkilökunnastaan ja palaa yhä enemmän lisensointibisneksestä pelinkehittämiseen. Vaikka yhtiö irtisanoo 260 työntekijää, kulkee alan yleinen tilanne päinvastaiseen suuntaan, arvioi toimitusjohtaja Koopee Hiltunen pelialan kattojärjestö Neogamesista.

– Rovion lisenssibisnes suhteessa firman muuhun kokoon näyttää olevan ylisuuri. Rovio palaa selkeämmin pelinkehittämiseen eli siihen, mikä firman dna on.

Rovion vähennykset ovat mittavia, sillä määrä vastaa noin kolmannesta yhtiön työntekijöistä, joita on maailmanlaajuisesti 670. Rovion viestinnästä kerrotaan, että vähennyksistä 230 olisi kohdistumassa Suomeen.

Rovio ennakoi, että sen liikevaihto ja tulos jäävät tänä vuonna odotettua pienemmiksi. Liikevaihto on sen mukaan jäämässä viime vuoden tasolle ja tulos heikkenee.

Rovion tulos putosi jo viime vuonna 10 miljoonaan euroon edellisvuoden lähes 37 miljoonasta. Yhtiö antoi viime vuonna lähtöpassit yli sadalle työntekijälle, koska kasvu oli jo tuolloin odotettua hitaampaa.

Lisää investointeja

Neogamesin Hiltusen mukaan pelialalta on odotettavissa tänä vuonna hyviäkin uutisia.

– Uskon, että loppuvuodesta tulee investointeja. Täällä on pyörinyt aika paljon aasialaisia investoijia, ja uskoakseni osa näistä neuvotteluista menee maaliinkin.

Aiemmin tänä vuonna esimerkiksi Seriously-peliyritys sai noin 16 miljoonaa rahoitusta.

Hiltunen uskoo pelialan työllistävyyden lisääntyvän Suomessa tänä vuonna hieman Rovion irtisanomisista huolimatta. Hänen mukaansa Roviolta irtisanottavatkin tulevat työllistymään hyvin ainakin pelinkehittäjien osalta.

Pelialan irtisanotuilla on myös hyvä mahdollisuus perustaa omia firmoja.

– Varsinkin pitkään mukana olleilla on hyvät verkostot rahoittajiin, Hiltunen sanoo.

Tällä hetkellä Suomen pelialan työvoimasta viidesosa tulee ulkomailta. Hiltusen mukaan myös Suomesta liikutaan pelialalla paljon ulkomaille ja takaisin, mikä lisää osaamisen määrää.

Ilta-Sanomien havaintojen mukaan muiden peliyhtiöiden työntekijät alkoivat saman tien antaa vinkkejä alan avoimista työpaikoista sosiaalisessa mediassa, kun uutinen Rovion yt-neuvotteluista tuli julkisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. Näytä lisää