Digitoday

Valikko

Videoiden katselu muuttui radikaalisti

Lyhyet videopätkät ovat erityisen suosittuja.
Mobiililaitteet ovat muutamassa vuodessa mullistaneet suomalaisten tavan katsella televisiota, videoita ja muita ohjelmasisältöjä.

Jo liki miljoona suomalaista katselee viikoittain ohjelmia mobiililaitteilla. Pelkästään perinteistä televisiota katsovien määrä on vähentynyt vuodessa 400 000:lla, ilmenee teleoperaattori Elisan Prior Konsultointi -yhtiöllä teettämästä selvityksestä.

Mobiililaitteilla katselu on lisääntynyt erityisesti yli viisikymppisten joukossa. Noin joka kuudes yli 50–65-vuotias katselee vähintään viikoittain ohjelmia tällä tavalla.

Kaikissa ikäryhmissä suosituimpia olivat lyhyet videot, mutta hyvin pitkälti mobiililaitteilla katsotaan samoja ohjelmia kuin perinteisestä televisiostakin.

Aineisto kerättiin Cint-yhtiön ylläpitämällä nettipaneelilla heinä-elokuussa. Vastaajia oli 1300, ja he ovat 15–75-vuotiaita suomalaisia internetin käyttäjiä. Otosvaiheessa painotettiin 15–17-vuotiaiden osuutta, jälkeenpäin aineisto painotettiin vastaajan iän mukaan.

Haaste ohjelmien tekijöille

Turun yliopiston mediatutkimuksen lehtorin Veijo Hietalan mukaan trendi on ollut selvä, vaikka tutkimuksessa havaitut muutokset katselutottumuksissa tuntuvat hänestä varsin suurilta.

Hietala pitää ymmärrettävänä, että lyhyiden klippien katselu korostuu mobiililaitteissa.

– Hieman epäilen, että jos ihminen on kotona, niin hän alkaisi kännykällään katsoa lempisarjojaan, jos muita välineitä on käsillä.

Mobiilikäytön lisääntyminen heittää Hietalan mukaan haasteen myös tv-alan toimijoille.

– Huolena on, että muuttuvatko varsinkin nuoren polven katselutottumukset lyhytjännitteisiksi, eli että katsotaan paljon sälää, eikä halutakaan keskittyä edes kokonaisiin sarjan jaksoihin. Toisaalta tutkimus ei ole osoittanut sen tyyppistä trendiä.

Hietala pitää joka tapauksessa selvänä, että television niin sanottu rituaalikatsominen, jossa koko perhe katsoo kotona televisiosta suoraa lähetystä, on lähes kadonnutta kansanperinnettä. Muistona tällaisista tilanteista ovat lähinnä enää Linnan juhlat ja urheilun arvokisafinaalit.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  10. 10

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. Näytä lisää