Digitoday

Valikko

Euroopan suurin Kickstarter-hanke kaatui –Miljoonia ei aiota palauttaa

Joukkorahoitus
Yli 12 000 rahoittajaa ei ilmeisesti saa rahojaan takaisin, kun lentävää Zano-robottia kehittänyt hanke hakeutuu selvitystilaan.
Eniten rahaa kerännyt eurooppalainen Kickstarter-hanke, lentävä Zano-robotti on lopetettu. Noin 2,9 miljoonan euron verran rahaa kerännyt hanke on lopetettu, ja rahoittajat tulevat tuskin saamaan rahojaan takaisin – valmiista lennokista puhumattakaan, kertoo Ars Technica -verkkolehti.

Hankkeen takana ollut brittiläinen Torquing Group -niminen yritys on lähettänyt rahoittajille ilmoituksen, jonka mukaan se hakeutuu vapaaehtoiseen selvitystilaan. Yhtiö ilmoittaa, että konkurssipesän selvitysmies ottaa yhteyttä yhtiön velkojiin lähiaikoina. Yhtiö kiittää tukijoita, mutta ei puhu mitään rahojen palauttamisesta.

Tarkkaa syytä hankkeen lopettamiselle ei anneta, mutta ilmeisesti rahat kulutettiin tavalla tai toisella loppuun. Luvattua tuotetta ei silti saatu aikaiseksi.

Viime viikolla yhtiön toimitusjohtaja ja Zano-hankkeen perustaja Ivan Reedman erosi yllättäen viime viikolla ilmoittaen syyksi henkilökohtaiset terveysongelmat ja ratkaisemattomat erimielisyydet.

Kämmenenkokoisissa Zanon minikoptereissa oli tarkoitus olla teräväpiirtokamera, ja kopterien oli määrä pystyä seuraamaan ilmassa omistajaansa ja kuvaamaan häntä esimerkiksi lenkin aikana. Älypuhelimella hallittavassa lentolaitteessa piti olla myös tekoäly, joka osaisi kiertää esteet. Rahoittajia oli Kickstarter-palvelussa yli 12 000.

Aivan täytenä yllätyksenä vaikeudet eivät tulleet. Zano-toimitusten piti alkaa jo viime kesäkuussa. Torquing ei myöskään suostunut esittelemään minikopterin toimintaa BBC:n tai Ars Technican toimittajille, kun nämä vierailivat yrityksessä aiemmin tänä vuonna.

Yhtiön verkkosivut on poistettu verkosta, ja muun muassa Zanon Kickstarter-sivulla sijoittajat keskustelevat sekä Zanon että Kickstarterin haastamisesta oikeuteen.

Kickstarterin edustaja on kuitenkin kommentoinut Ars Technica -verkkosivustolle, ettei se ole vastuussa joukkorahoitushankkeiden toteutumisesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. 6

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  7. 7

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  8. 8

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Dopingpannaa kärsivä kiukkuinen venäläistähti ilmestyi Lahteen – aikoo kohdata hiihtopomon kasvotusten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. Näytä lisää