Digitoday

Valikko

Netflix hyväksyy katseluun liittyvän julkisen salaisuuden – ”Se on positiivinen asia”

NETFLIX
Netflix-tunnusten jakaminen on yhtiön toimitusjohtajan mielestä hyväksyttävää.
Netflix kertoi viime viikolla uutisia, joissa yhtiö kertoi laajentaneensa tarjontaansa 160 maalla. Ilmoituksen jalkoihin jäi kuitenkin monen käyttäjän kannalta merkittävämpi uutinen, kertoo TechCrunch.

Yhtiön toimitusjohtaja Reed Hastings sanoi, että Netflix-tunnusten jakaminen kavereiden kesken on ”positiivinen asia”.

Vastaavanlaisen lausunnon oli aikaisemmin antanut HBO:n johtaja Richard Plepler liittyen Yhdysvalloissa toimivaan HBO GO -palveluun.

Hastingsin mukaan moni toisten tunnuksilla aloittava ryhtyy myöhemmin itse asiakkaaksi. Näin tapahtuu esimerkiksi usein silloin, kun vanhemmat antavat tunnuksensa lapselle.

– Mielestämme Netflixin jakaminen on hyvä asia, oli kyse sitten kahdesta tai kymmenestä ihmisestä sohvalla, Hastings sanoi TechCrunchin mukaan.

Hastings ei kommentoinut suoraan tunnusten jakamista esimerkiksi kämppäkavereiden kesken, mutta antoi sen vaikutelman, ettei yhtiö suhtaudu asiaan kovin vakavasti.

Yleensä tunnusten jakaminen on harmaalla alueella oleva asia, jonka monet mieltävät laittomaksi. Kyse on kuitenkin palveluntarjoajan ja asiakkaan keskinäinen asia.

Sen sijaan videopalveluiden muiden alueiden ”salakatselu” ei ole vain kahdenvälinen asia, sillä siihen liittyvät elokuvayhtiöiden asettamat jakelurajoitukset. Tämän vuoksi se on esimerkiksi Netflixin käyttöehdoissa kielletty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää