Digitoday

Valikko

Snapchatiin iso uudistus – kilpailee Skypen ja Messengerin kanssa

Pikaviestipalvelu Snapchatilla voi jatkossa tehdä myös video- ja äänipuheluita. Vaihtamista eri viestintätapojen välillä on yritetty tehdä entistä helpommaksi.
Suosittu Snapchat-pikaviestipalvelu on tuonut palveluunsa ensimmäistä kertaa videopuhelut ja julkaissut myös useita muita uudistuksia. Yhtiö kertoo uudistuksesta blogissaan, ja esimerkiksi verkkolehti TechCrunch on koonnut tärkeimpiä uusia ominaisuuksia.

Käyttäjät voivat vaihtaa äänipuhelusta videoon ja takaisin kesken puhelun. Puheluiden aikana voi toiselle näyttää myös puhelimeen tallennettuja valokuva.

Lisäksi sovelluksen käyttäjät voivat tallentaa ja lähettää kymmenen minuutin mittaisia videoita, joita voi lähettää esimerkiksi reaktiona toisen viestiin. Videossa on mukana myös ääni, jos vastaanottaja napauttaa sitä. Toiselle käyttäjälle voi myös lähettää ääniviestin, jonka tämä kuulee avatessaan sovelluksen seuraavan kerran.

Käyttäjä voi myös lisätä yhtä aikaa useita kuvia keskusteluun, tai vaihtoehtoisesti tuoda esimerkiksi tekstejä ja piirustuksia. Snapchat-palveluun on myös lisätty yli 200 uutta tarraa, jota voi käyttää viesteissään.

Myös muiden käyttäjien julkaisemien MyStory-tarinoiden katselua on muutettu. Aiemmin tarinoita katseltiin yksi kerrallaan, mutta uudistuksen jälkeen tarinat käynnistyvät automaattisesti heti edellisen jälkeen.

Yhtiön mukaan uudistus on niin merkittävä, että se on antanut sille nimen Chat 2.0. Uudistus tuo Snapchatin yhä lähemmäs videopuheluja tarjoavaa Skypeä ja Facebook Messengeriä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  6. 6

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  7. 7

    Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

  10. 10

    IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  6. Näytä lisää