Digitoday

Valikko

Asiantuntija: Karu totuus hehkutetuista suomalaisteineistä – vanhempiaan fiksummat ”diginatiivit” ovat myytti

Vanhempiaan fiksummat ja taitavammat ”diginatiivit” nuoret ovat myytti, väittää koulutuksen asiantuntija Pasi Sahlberg. Todellisuudessa nuorilla on ongelmia jo Googlen ja sähköpostin käytössä. Lisäksi kyky keskittyä ja ajatella syvällisesti on opettajien mukaan heikentynyt.
Ajatus, että tietotekniikkaa käyttävä nykynuoriso olisi paljon vanhempiaan älykkäämpiä, saa koulutuksen asiantuntijalta täystyrmäyksen.

– Kyseessä on myytti, sanoo Pasi Sahlberg, joka parhaillaan on vierailevana professorina Harvardin yliopistossa. Sahlbergilla on takanaan ura opettajana, koulun johtajana sekä tutkijana, sekä kirjoittanut aiheesta Suomalaisen koulun menestystarina -nimisen kirjan.

– Ei ole mitään näyttöä siitä, että internetin, älylaitteiden tai teknologian suurkuluttajat olisivat parempia ongelmanratkaisijoita ja tiedonkäsittelijöitä, tai luovempia ja tehokkaampia oppijoita kuin muut.

1990-luvulla syntyneistä kännykän ja tietokoneen käyttöön ja lapsuudestaan saakka tottuneista nuorista on alettu käyttää nimitystä diginatiivit. Heidän on väitetty hallitsevan tekniikan käytön vanhempiaan ja opettajiaan paremmin.

Opettajat: Edes sähköpostista ei osata kirjautua ulos

Esimerkiksi Ylen haastattelemat opettajat kuitenkin kertovat muuta. Teinit eivät hallitse tekstinkäsittelyohjelmia, lisätä liitetiedostoa sähköpostiin tai kirjautua ulos sähköpostista. Myöskään tiedon haku Googlella ei onnistu.

– Keskittymistä vaativa lukeminen ja syvällinen ajattelu vaikkapa matematiikan tehtävien parissa on monien opettajien mukaan nuorille nykyisin hankalampaa kuin ennen, lisää Sahlberg.

Sahlbergin mukaan älylaitteet voivat vaikuttaa nykynuoriin päinvastoin kuin on luultu.

– Itse asiassa on aprikoitu voisiko rikkaimpien maiden nuorten viimeisen kymmenen vuoden aikana yleisesti laskussa olleet oppimistulokset koulussa liittyä tavalla tai toisella nopeasti lisääntyneeseen “ruutuaikaan” ja internetin käyttöön, Sahlberg toteaa.

Yhä useammat nuoret käyttävät älylaitteiden parissa ja tv-ruudun äärellä enemmän aikaa kuin koulussa ja opinnoissa yhteensä. Sahlbergin mukaan se vaikuttaa nuorten käyttäytymiseen ja ajatteluun.

– Esimerkiksi Harvardin ja MITn tutkimukset ovat havainneet, että samaan aikaan ruutuajan lisääntymisen kanssa nuoret itse kokevat keskustelun, myötätunnon ja toisten kohtaamisen aikaisempaa vaikeammaksi, Sahlberg kertoo.

Mihin Suomi oikeastaan digiloikkaa?

Hänen mukaansa suomalaisessa koulussa pitäisikin keskittyä enemmän vuorovaikutustaitojen, keskustelun, empatian ja luovan ongelmanratkaisun kehittämiseen.

Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu niin sanottu digiloikka, jolla tarkoitetaan digitekniikan ottamista yhä enemmän käyttöön opettamisessa ja opiskelussa.

Sahlbergin mukaan digiloikka on tärkeä, mutta loikalta puuttuu selkeä suunta. Häntä huolestuttaa se, että koneiden ja laitteiden uskotaan auttavan digiloikka-tavoitteen saavuttamisessa.

– Meillä ei ole yhteistä käsitystä tulevaisuuden koulusta, Sahlberg sanoo.

– Digiloikka-tavoitteen saavuttaminen koulutuksessa riippuu ratkaisevasti siitä, keksitäänkö oikeasti sellaisia älykkäitä toimintatapoja, joiden avulla opetus ja oppiminen oikeasti paranevat.

Hänen mukaansa suomalaisen koulutuksen pitäisi jatkossakin vahvistaa ja vaalia tasa-arvoa. Jokaisen nuoren pitäisi kotitaustasta huolimatta oppia esimerkiksi tekstinkäsittelyn ja sähköpostin käytön riittävän hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    7. 7

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää