Digitoday

Valikko

WhatsApp saamassa toivotun ominaisuuden – tulee Skypen tontille

Whatsapp
Videopuhelut mahdollistava toiminto on nähty suosikkisovelluksen Android-esiversioissa.
WhatsApp-pikavietipalvelu on tuomassa sovellukseensa mukaan videopuhelut. Asiasta kertoo muun muassa Android Authority -verkkosivusto.

Jotkut WhatsApp-sovelluksen 2.16.80-esiversion käyttäjät ovat saaneet mahdollisuuden videopuhelujen soittamiseen. Ominaisuus ei ollut tarjolla kaikille beta-version käyttäjille ja se vedettiin sittemmin jopa pois.

Ominaisuus oli käytettävissä, kun valitsi yhteystiedon kohdalta soita-toiminnon. Tämän takaa aukesi uusi valikko, joka antoi valita ääni- ja videopuhelun välillä.

Tämä kertoo siitä, että tekniikka on olemassa ja sitä hiottaneen lopulliseen muotoonsa parhaillaan.

Videopuheluita on odotettu jo jonkin aikaa, sillä WhatsApp täydensi tekstipohjaista pikaviestintään viime vuonna äänipuheluilla. Jo viime joulukuussa verkkoon vuosi kuvia WhatsAppin iOS-versiosta, jossa oli kuvake videopuhelujen soittamiseksi.

Oletettavaa on, että WhatsApp ottaa uuden ominaisuuden käyttöön hiljalleen. Palvelulla on satoja miljoonia aktiivisia käyttäjiä, joten kertarysäys olisi hyvin hankala toteuttaa.

Ilmaisia videopuheluita on mahdollista soittaa jo nykyisin muun muassa Skypellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    7. 7

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää