Digitoday

Valikko

Islannin EM-menestys räjäytti pankin: Hurjia Google-lukuja

Hakukone
Sana ”iceland” on tällä hetkellä Googlessa haetumpi kuin koskaan.
Islannin jalkapallomaajoukkueen menestys EM-kisoissa on nostanut maan suosion Googlen hauissa moninkertaisiksi aiempaan verrattuna. Edes vuoden 2010 tuhkakaaoksen aikaan hakuja ei ollut suhteessa yhtä paljon.

Iso osa uusista Google-hauista on tullut Islannin sisältä, mutta muun muassa Britanniasta hakuja on myös tullut tavallista enemmän.

Islanti nousi edellisen kerran koko maailman tietoisuuteen vuonna 2010, kun Eyjafjallajökull-jäätikön alla oleva tulivuori purkautui räjähdysmäisesti ja lennätti ilmakehään valtavan määrän tuhkaa. Purkausta seurannut lentokaaos kesti viikkoja. Samoihin aikoihin Googlen hakujen indeksi nousi lukuun 55. EM-kisamenestyksen myötä indeksi on jo maksimissa, eli luvussa 100.

On arvioitu, että 30 000 ihmistä – lähes joka kymmenes Islannin kansalainen – lähti Ranskaan seuraamaan maajoukkueen pelejä. Pelien päätyttyä maajoukkuetta odotti kotimaassa kymmenien tuhansien fanijoukko.

Google ei avaa hakumääriään tarkasti. Googlen mukaan indeksiluvut kuitenkin kertovat, kuinka monta hakua termillä on tehty suhteutettuna kaikkiin Googlessa tehtyihin hakuihin. Tiedot on Googlen mukaan normalisoitu ja esitetään asteikolla 0–100. Jokainen kaavion piste on jaettu suurimmalla pisteellä ja kerrottu sadalla.
  • Hakukoneet
  • Islanti

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. 6

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  7. 7

    Kuva Helsingin Malminkartanosta: Pekkaniskan nosturiauto kaatui kyljelleen – kuljettaja jouduttiin vetämään hytistä

  8. 8

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  9. 9

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  8. 8

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. Näytä lisää