Digitoday

Valikko

Suomessa luotiin Pokémon Go -tyylinen peli jo vuonna 2003: Tampereella kuunneltiin henkiolentojen kuiskauksia

Paikkatietoihin perustuvan pelaamisen potentiaali oli jo vuosia sitten tiedossa Suomessa. Pelitutkimuksen professori Frans Mäyrä on innoissaan siitä, että idea saa nyt suosiota.
Paikkatietoihin perustuvaa mobiilipelaamista tutkittiin Suomessa vuosia ennen Pokémon Go -pelin suosiota. Pohjoisen laulut -peli oli osa Tampereen yliopistossa vuonna 2003 tehtyä Tekesin rahoittamaa tutkimusta. Vuosituhannen alun tutkimushankkeen nosti esiin Aamulehti.

Pelitutkimuksen professori Frans Mäyrän johdolla toteutetussa hankkeessa tutkittiin helposti lähestyttävää monen käyttäjän mobiilipeliä, jossa lähtökohtana oli paikkatietojen hyödyntäminen. Pohjoisen laulujen perustana olivat sekoitetun ja lisätyn todellisuuden konseptit, joille Pokémon Go nyt perustuu.

– Pelaaja kulki Tampereen kaduilla ja kuuli tietyissä paikoissa kuulokkeiden kautta henkiolentojen kuiskauksia, Mäyrä kertoo.

Nokian N-Gage-pelipuhelin toimi shamaanin taikarumpuna, jonka kautta pelaaja suoritti paikkoihin sidottuja tehtäviä.

Peli ei ollut kaupallinen tuote, toisin kuin sitä edeltänyt ruotsalaisen It’s Alive -studion vuonna 2001 julkaisema BotFighters, joka perustui tekstiviesteihin ja karkeaan paikannusteknologiaan.

– Tutkimus tuotti tietoa paikkatietoisten mobiilipelien suunnitteluperiaatteista ja siitä, kuinka tärkeitä esimerkiksi luotettavat ja edulliset verkkoyhteydet ovat, Mäyrä sanoo.

Mäyrä kertoo, että Pohjoisen lauluista juontaa selkeä juonne suomalaisen Grey Arean vuonna 2010 julkaisemaan peliin Shadow Cities, jonka onnistuneita ominaisuuksia lainasi Pokémon Gon kehittäneen Nianticin aikaisempi peli Ingress.

Mäyrä kertoo, että Pokémon Gon verrattain onnistuneen julkaisun menestys on velkaa Ingressin pelaajien aiemmin keräämiin paikkatietoihin. Konseptin läpilyöntiin vaikuttaa nyt suurelta osin se, että riittävän suurella väestöllä on riittävän tehokkaat mobiililaitteet ja nopeat datayhteydet.

Pokémon Go edustaakin visuaalisen lisätyn todellisuuden sijaan niin sanottua pervasiivista pelaamista. Termillä viitataan peleihin, jotka levittäytyvät elinympäristöön ja jotka hyödyntävät ympäristöä tai sen asioita osana peliä.

Mäyrä huomauttaa, ettei suosion takana ole pelkkä tekninen kikka. Kulttuuri on muuttumassa niin, että pelit ja paikkatietoiset palvelut ovat tulleet tutuiksi yhä useammalle, ja niistä on tullut laajasti hyväksyttyjä.

Lisäksi Pokémon on yli 20 vuotta vanhana viihdebrändinä helposti lähestyttävä ja koko perheelle suunnattu. Pelisuunnittelija Satoshi Tajiri sai alkuperäisen idean Pokémoneista lapsuudessa harrastamastaan hyönteisten keräilystä.

Pokémon-tavaramerkin omistaa Nintendo, ja brändiä hallinnoi The Pokémon Company, jonka Nintendo omistaa yhdessä Game Freak- ja Creatures-peliyhtiöiden kanssa.

Pelitutkija Mäyrä seuraa nyt ilahtuneena, kun visiot maailmaan levittyvästä pelaamisesta alkavat olla totta.

– Olen innoissani, sillä olen pelien lisäksi tutkinut myös fantasiaa. Yksi ihmisen ikuisista unelmista on se, että kuvitellun voi tehdä näkyväksi ja olla sen kanssa tekemisissä. Nämä pelit voivat olla tällaisen kehityskulun ensimmäinen airut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    9. 9

      Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. Näytä lisää