Digitoday

Valikko

Sonyn odotettu jouluhitti myöhästyy – eikä edes välttämättä lunasta lupauksia

Playstation 4
Marraskuuksi kaavailtu uusimman Gran Turismon julkaisu venyy ensi vuodelle. Ilta-Sanomat testasi kauan odotettua autopeliä Lontoossa.
Joulukuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta viimeisimmästä Gran Turismosta. Sonyn yksinoikeudella julkaiseman, yhden maailman myydyimmän autopelisarjan seuraava osa kantaa nimeä GT Sport, ja sen oli määrä ilmestyä marraskuussa – eli rahakkaille joulumarkkinoille.

Pelin kehittäjä, japanilainen Polyphony Digital ilmoitti kuitenkin viime viikolla fanien suureksi pettymykseksi pelin putkahtavan markkinoille vasta vuonna 2017.

Julkaisun viivästys ei välttämättä jää GT:n ainoaksi murheeksi. Ilta-Sanomien kesän kynnyksellä Lontoossa testaaman pelin ennakkoversion perusteella on olemassa vaara, että hartaasti odotettu jättijulkaisu lässähtää.

Sony polttaa paljon rahaa markkinointiin

Budjetista pelin onnistuminen ei ainakaan jää kiinni. Se kävi selväksi jo Lontoossa järjestetyssä pelin esittelytilaisuudessa, joka oli todella megaluokan tapahtuma. Sony ei todella ollut säästellyt riihikuivan käytössä.

Valtavaan messutilaan oli kuljetettu oikeita – luonnollisesti myös itse pelistä löytyviä – toinen toistaan prameampia konseptiautoja. Niiden kyytiin myös pääsi pienellä ulkoradalla, jolla ammattikuljettajat kyyditsivät kaasu pohjassa toimittajia.

Toki tilaisuudessa puhuttiin itse pelistäkin. Gran Turismon isähahmo ja peliä julkaisevan Polyphony Digitalin toimitusjohtaja Kazunori Yamauchi käytti kuitenkin puheessaan valtavasti aikaa seikkoihin, jotka tuntuivat itse pelin kannalta vähemmän merkityksellisiltä.

Herra Yamauchi höpisi ummet ja lammet muun muassa GT Sportin ”Brand Centralista”, jossa voi tutustua ja tarkastella eri autobrändejä alkaen niiden historiasta.

– Olin turhautunut siihen, että autovalmistajat tekevät kauniita mainosvideoita, mutta niitä ei näe halutessaan omalla kotisohvalla. Tämä antaa siihen mahdollisuuden, Yamauchi selitti.

Hän tuntui olevan erityisen innoissaan myös uudesta kuvaustilasta, jossa lempiautojaan voi asetella yli 1000 valmiin, kuvankauniin maiseman eteen ja tallentaa niistä kuvia erilaisissa valaistuksissa. Ominaisuuden hehkuttamiseen käytettiin lähes puolet koko pelin esittelyajasta.

Toimittajat saivat katseltavakseen isolta screeniltä lukuisia Yamauchin itse räpsimiä otoksia, joissa merkkiautot komeilivat milloin New Yorkin Times Squarella, milloin Kiinan muurilla ja japanilaisten kirsikkapuiden alla. Toisaalta, mikäpä oli komeasti mallinnettuja autoja esitellessä: GT Sportin jokainen nelipyöräinen on mallinnettu alusta asti uusiksi sitten pelisarjan edellisen osan.

Todelliset uudistukset vähissä

Uutiskynnyksen rikkovia merkittäviä pelillisiä uudistuksia ei sen sijaan juuri ollut. Merkittävintä on ehkä se, että uudessa kolmeen aikavyöhykkeeseen jaetussa Nations Cup -moninpelimuodossa pelaajat voivat kilpailla maailmanherruudesta jalkapallon MM-kisojen tavoin. Manufacturer’s Cupissa toisista otetaan puolestaan mittaa eri automerkkien välillä.

Erikoisin uudistus lienee mahdollisuus tienata itselleen Kansainvälisen Autoliiton FIA:n tunnustama digitaalinen ajoratalisenssi. Yamauchin mukaan pelissä ajotaidoilla tienattu ja oikeassa elämässä käypä lisenssi tulee olemaan käyttökelpoinen 22 maassa. Suomi ei kuitenkaan tiettävästi ole näiden maiden joukossa.

Jos autot ovatkin upeasti mallinnettu, samaa ei valitettavasti voi sanoa radoista, jotka olivat ainakin vielä testiversiossa hämmästyttävän pökkelömäisiä. Asfaltin ympäröimät kaupungit, katsomot yleisöineen ja luonto toivat mieleen lähinnä vanhojen konsolien grafiikan.

Myöskään vahingonmallinnus ja fysiikkamoottori eivät täysin vakuuttaneet. Tähän on toivottavasti tulossa vielä parannusta, sillä Yamauchi myönsi itsekin vielä keskittyvänsä niiden kehittämiseen ennen julkaisua. Ajotuntuma oli sentään hyvä ainakin niiden kuuden auton perusteella, jotka olivat valikoitu ennakkoversioon.

Toivoa sopii, että myös Gran Turismojen perisynti, raivostuttava ja huijaava kuminauhatekoäly, loistaisi poissaolollaan valmiissa pelissä. Testiversiossa tietokone roikkui aivan puskurissa kiinni vaikeustasosta huolimatta.

Se ei toisaalta yllätä, sillä kaikki esittelytilaisuudessa nähty, kuultu ja koettu viittaa vahvasti siihen, että GT Sport on suunniteltu nimenomaan moninpeliä varten. Se on huono uutinen yksinpelin ystäville, joille vaikutti olevan tarjolla lähinnä uusittu urapeli.

Aavistuksen valjun jälkimaun jälkeen onkin pakko kysyä: onko kaikki odotus todella ollut sen arvoista? Miksi GT Sportia on ylipäänsä jouduttu odottelemaan niin kauan?

Kysymys on validi, sillä samaan aikaan kun Playstationin omistajat ovat vuosikausia toivoneet kuuta taivaalta, Xbox-kansalaiset ovat saaneet nautiskella markkinoiden parhaasta autopelisarjasta, Forza Motorsportista.

– Yksi syy on se, että GT6:n kehittäminen oli niin vaikeaa. Jälkeenpäin ajatellen Playstation 3 oli painajaismainen alusta kehitettäväksi, emmekä saaneet sillä pelistä kaikkea irti, Yamauchi kertoi IS:lle tulkin välityksellä.

– Playstation 4:llä kaikki piti aloittaa alusta, mutta olen todella nauttinut pelin kehityksestä. Se on ollut hauskaa.

Nähtäväksi jää, miten hauskaa pelaajilla tulee lopulta olemaan.

Se, että pelin julkistusta on lykätty näinkin rajusti saattaa toisaalta kertoa siitä, että Sony on tiedostanut ongelmat.

Pelin virallinen traileri on nähtävissä alla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    9. 9

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    10. 10

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. Näytä lisää