Digitoday

Valikko

Tässä on konemusiikin todellinen klassikko: nauhoitettiin Enigma-laitteen murtajan laboratoriossa

TIEDE
Historialliselle levylle mahtui niin isänmaallinen kansallislaulu kuin swing-klassikkokin.
65 vuotta sitten tietojenkäsittelytieteen isänä pidetyn Alan Turingin laboratoriossa tehtiin nauhoitus, jonka uusiseelantilaistutkijat Jason Long ja Jack Copeland ovat nyt onnistuneet herättämään henkiin.

Ennen entisöintiä levytys oli epäselvä, eikä siitä voinut päätellä, miltä maailman ensimmäinen konemusiikki kuulosti.

Nauhoitus syntyi yleisradioyhtiö BBC:n yksikön käsissä vuonna 1951 Turingin valmistavalla massiivisella Ferranti Mark 1 -tietokoneella Manchesterissa. Laite vei suuren osan Enigma-koodin murtajan laboratorion alakerran tiloista.

Konemusiikin pioneerilevytys on nauhoitettu yksipuoliselle 12-tuumaiselle asetaattilevylle ja alkaa varsin isänmaallisesti Yhdistyneen kansakunnan kansallislaululla God Save the Queen. Levy jatkuu biiseillä Baa, Baa, Black Sheep, joka tunnetaan Suomessa nimellä Mää, mää, lammas kulta ja swing-muusikko Glenn Millerin klassikolla In the Mood.

Leyvytyksen entisöineet Canterburyn yliopiston kirjoittavat blogissaan, että löytö paljastaa Turingista ja konemusiikin historiasta uusia puolia.

– Alan Turingin 1940-luvun lopun pioneerityö tietokoneen muuntamisessa soittimeksi on jäänyt suurelta osion huomiotta: musiikkimaailman urbaani myytti on se, että ensimmäiset tietokoneella soitetut nuotit olisi kuultu vuonna 1957 Yhdysvaltojen Bell Labsissa.

Kone, jolla musiikki nauhoitettiin, oli varustettu erityisohjeilla, jotka koskivat Turingin ”torveksi” nimeämää kaiutinta. Kaiuttimesta lähti erilaisia ääniä, jotka muodostivat nuotin.

Turingia ei itseään kiinnostanut koneen musiikilliset mahdollisuudet, vaan hän hyödynsi ääniä työnsä etenemisen seuraamisessa.

Maailman ensimmäisen konemusiikkilevytyksen tekikin toinen henkilö, opettaja Christopher Strachey, josta myös tuli myöhemmin tunnettu tietojenkäsittelijä.

Stracheyn mukaan Turingin vähäpuheinen vastaus oli levytyksen kuultuaan ”Hyvä show.”

Matemaatikko Turing muistetaan natsien Enigma-salauksen murtamisesta, minkä on arvioitu nopeuttaneen saksalaisten häviötä toisessa maailmansodassa. Turing tuomittiin homoseksuaalisuudesta vuonna 1952, ja hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin syanidimyrkytykseen. Matemaatikon kuolemaa pidetään itsemurhana.

Vuonna 2014 julkaistiin elokuva The Imitation Game, jota niin katsojat kuin kriitikot ylistivät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää