Digitoday

Valikko

Compaq ostaa palvelimien valmistajan

Compaq julkisti aikomuksensa ostaa palvelimia valmistavan Tandem Computers -yhtiön kolmella miljardilla dollarilla eli noin 15 miljardilla markalla. Yhtiöt ovat tehneet yhteistyötä jo jonkin aikaan muun muassa klusterointi-tekniikan saralla.

Tandemin hankkimisen myötä Compaqin kenttätyötä tekevän henkilökunnan määrä kaksinkertaistuu 8000 henkilöön, sillä palvelimien tekninen tuki ja kauppojen tekeminen vaativat runsaasti työntekijöitä. Pöytätietokoneiden markkinoita johtava Compaq pyrkii kaupalla vahvistamaan asemaansa korkean tason palvelinympäristöissä.

Compaqin ja Tandemin yhdistymisen arvellaan vahvistavan Windows NT -palvelinkäyttöjärjestelmän asemaa, sillä kumpikin yhtiö on ollut harras Microsoftin käyttöjärjestelmien kannattaja. Compaqilla on ollut Windows NT:hen perustuvia palvelimia, ja Tandem on laajentanut klusterointi- eli palvelimien ryvästämistekniikkaansa NT-järjestelmien puolelle. Tandemin mukaan yhtiöiden suhtautuminen NT-järjestelmään oli jopa yksi keskeisiä asioita kauppaa hierottaessa.

Tandem on ollut suosittu yritys nimenomaan suuryritysten joukossa. Compaq pääsee näin kiinni uuteen alueeseen, mutta samalla myös Tandem saanee uusia markkinoita pienempien yritysten joukosta.

Compaqista tulee kaupan myötä tietotekniikan maailmanlaajuinen suuryritys IBM:n ja Hewlett-Packardin rinnalle. Yhtiöllä on tarjottavana kaikkea kannettavista tietokoneista suurtietokoneisiin asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    10. 10

      Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    6. Näytä lisää