Digitoday

Valikko

Microsoft auttaa Applea selviytymään

Applen perustaja ja nykyinen neuvonantaja Steve Jobs (kuvassa) pudotti varsinaisen pommin tänään Macworld Expossa Yhdysvaltain Bostonissa: Microsoft sijoittaa 150 miljoonaa dollaria eli 0,8 miljardia markkaa Appleen. Lisäksi kaikki muut paitsi kaksi Applen hallitusjäsenistä eroavat.

Jobsin mukaan kamppailu Microsoftin kanssa on tyystin muuttunut. Hänen mielestään on hylättävä perinteinen ajatus, että Applen pitää voittaa ja Microsoftin täytyy hävitä. Yhtiöt sopivat patenttien ristiin lisensioinnista sekä Mac-käyttöjärjestelmän tekniikan kehittämisestä yhteisvoimin.

Jobs korosti, että Applen vahvuutena ovat edelleen 20-25 miljoonaa uskollista käyttäjää ympäri maailmaa sekä Mac OS -käyttöjärjestelmä, joka monen mielestä on yhä ylivoimainen Microsoft Windowsiin verrattuna. Jobsin mukaan Apple aikoo edelleen sijoittaa paljon rahaa käyttöjärjestelmänsä kehittämiseen.

Yhteistyön myötä Microsoft kehittää Office-paketista, Internet Explorer -selaimesta ja myös monista muista Microsoftin ohjelmista versiot Windowsin lisäksi myös Mac-käyttöjärjestelmälle. Apple puolestaan sisällyttää Microsoftin selaimen osaksi tulevia käyttöjärjestelmiään.

Applen pörssikurssi ampaisi rajuun nousuun ilmoituksen jälkeen saavuttaen 35 prosentin kasvun yhden päivän aikana. Viime kuukausina osakkeen arvo on laskenut yli 50 prosenttia saavuttaen alimman arvonsa 12 vuoteen. Jobsin saapumista Applen neuvonantajaksi ja nyt hallituksen jäseneksi pidetään merkittävänä asiana Applen selviytymisen kannalta. Hän on toistaiseksi kieltäytynyt Applen pääjohtajuudesta.

Applen hallitukseen tulevat uusina jäseninä Oraclen pääjohtaja Larry Ellison, IBM:n aiempi johtaja Jerry York, Intuitin pääjohtaja Bill Campbell sekä Jobs itse. Hallituksesta lähtevät Mike Markkula, Katherine Hudson, Bernard Goldstein, Delano Lewis sekä äskettäin eronnut pääjohtaja Gilbert Amelio. Uutta pääjohtajaa ei ole vielä löytynyt eikä uuden hallituksen puheenjohtajaa ole nimetty.

Microsoftin Internet-palvelin osoitteessa http://www.microsoft.com oli tavoittamattomissa keskiviikkoiltana Internetin käyttäjien rynnättyä Web-sivuille hakemaan lisätietoa aiheesta. Euroopan peilipalvelin osoitteessa http://www.eu.microsoft.com kuitenkin toimi, mutta siellä ei ollut tietoa yhteistyöstä. Applen kotisivuilla oli myös tungosta, mikä hidasti sivuille pääsyä, mutta siellä myös tiedotettiin näkyvästi uusista ratkaisuista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. Näytä lisää