Digitoday

Valikko

Apple Expo Tt-messuille

Apple Computer on yhteistyökumppaneineen mukana syyskuussa järjestettävässä Toimisto- ja tietotekniikan messutapahtumassa (Tt 98) Helsingin Messukeskuksessa. Apple järjestää Tt-messujen yhteyteen vuoden suurimman Apple-tapahtuman Apple Expon.

Tt 98 -messujen kävijäkohderyhmänä on yritysten toimisto- ja tietotekniikkahankintoihin vaikuttavat käyttäjät ja päättäjät. Edellisvuoden kävijätutkimuksesta on ilmennyt, että yli puolet kävijöistä tuli ensisijaisesti tutustumaan tietotekniikkaan. Samalla 35 prosenttia kävijöistä oli tietotekniikan ammattilaisia. Tt-messujen kävijämäärä oli viime vuonna noin 25 000. Näytteilleasettajia odotetaan nyt mukaan yli 200.

Apple järjestää Tt 98-messujen yhteyteen Apple Expo -tapahtuman, joka koostuu näyttelystä, näyttelyalueella esitettävistä tietoiskuista sekä koko päivän seminaarista. Apple Expo on vuoden suurin Apple-tapahtuma. Mukana tapahtumassa tulee olemaan laaja joukko Applen partnereita esittelemässä ratkaisuja digitaalisen viestinnän eri alueilta. Apple on ensimmäistä kertaa mukana suuremmassa alan tapahtumassa omalla tapahtumallaan.

Apple koordinoi tapahtuman markkinointia yhteistyössä Suomen Messujen ja Macmaailman kanssa. Apple Expon kotisivut avattiin maanantaina osoitteessa http:///www.apple.fi/expo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. 6

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. Näytä lisää