Digitoday

Valikko

IBM kehittänyt supertarkan LCD-näytön

(Tietokone - New York) IBM esitteli viime viikolla tutkimuskeskuksessaan koodinimellä Roentgen tunnettua uutta LCD-tekniikkaa, jolla päästään jopa 200 kuvapisteen eli pikselin tuumatarkkuuteen. Korkeimmillaan tarkkuudeksi saadaan 2560 x 2048 pikseliä 16,3 tuuman näyttöalaan yltävässä näytössä, jossa on yli 5,2 miljoonaa pistettä. Nykyisin käytössä olevilla teknologioilla sekä LCD-näytöillä että katodisädeputkilla päästään korkeintaan 100 kuvapisteen tarkkuuteen.

Korkeampi näyttötarkkuus saadaan aikaan käyttämällä näytöissä kuparia ja alumiinia aiempien molybdeenin ja volframin sijaan. Kupari ja alumiini ovat paremmin sähköä johtavia ja niitä käytettäessä näyttöjen valmistuskustannukset saadaan aiempaa alhaisemmiksi.

Parempi johtavuus mahdollistaa pienempikokoisten osien valmistamisen. IBM on esitellyt tätä aiemmin jo puolijohdetekniikassaan. Uusien näyttöjen osapikseleiden koko on 42 x 126 mikronia. Näytössä on yli 15 miljoonaa transistoria ja 2,5 kilometriä johtimia.

Uutuusnäyttöjen käytöstä ovat kiinnostuneet muun muassa lääkärit, jotka voisivat tutkia röntgenkuvia suoraan näytöltä. Nykyisten näyttöjen erottelukyky ei riitä tähän. Myös suuria ja runsaasti yksityiskohtia sisältäviä CAD- ja rakennepiirustuksia sekä suuria julkaisuja ja valokuvia on helpompi käsitellä tarkalla näytöllä.

Tavallisen tekstin esittämistä uusi tekniikka parantaa vakuuttavasti. Kirjainten ääriviivat ja terävyys ovat huippuluokkaa. IBM:n edustajan mukaan lukunopeuskokeissa näiltä näytöiltä luetaan tekstiä jopa 50 prosenttia nopeammin kuin paperilta. Näytöt ovat saaneet hyvän vastaanoton aasialaisten asiantuntijoiden keskuudessa, sillä aasialaisissa kirjainmerkeissä on runsaasti yksityiskohtia, joiden lukeminen helpottuu näyttötarkkuuden kasvaessa.

Mikään olemassa oleva näytönohjain ei vielä tue 2560 x 2048 -tarkkuuden näyttötilaa. Tällä hetkellä näyttöä ohjataan hyvin varhaisella esiversiolla tulevasta ohjaimesta. IBM:n edustajan mukaan mitään teknistä tai taloudellista estettä uusien näyttöpaneelien käyttöönotolle ei ole.

Kynnyskysymys on näytönohjainten lisäksi valmistajien halukkuus siirtyä uuden tekniikan käyttöön massatuotannossa ja riittävän kysynnän syntyminen toistaiseksi erikoisaloille suunnatulle tuotteelle. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan näytöt tulevat markkinoille vuoden 1999 lopulla ja niiden hinnat vaihtelevat aluksi 5000 ja 10 000 dollarin välillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    3. 3

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Aaltola: Trumpin puhe odotettua vahvemmin nationalistinen

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    10. 10

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    3. 3

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    6. Näytä lisää