Digitoday

Valikko

Notes-käyttäjiä 34 miljoonaa

(Tietokone - Orlando) Ohjelmatalo Lotuksen vuosittainen asiakkaille, partnereille sekä lehdistölle tarkoitettu konferenssi Lotusphere alkoi maanantaina Orlandossa Floridassa 10 000 osallistujan voimin.

Pääjohtaja Jeff Papows kertoi avauspuheessaan Lotuksen työryhmäohjelman Notesin uusimman version Release 5.0:n tulevan markkinoille vasta helmikuussa aiemmin luvatun tammikuun sijasta. Papows vahvisti myös, että tämän vuoden aikana Notes 5.0:sta on odotettavissa versio Linux-käyttöjärjestelmälle. Papowsin mukaan tämä tapahtuu etupäässä markkinoiden vaatimuksesta eikä sen vuoksi, että hän odottaisi siitä liiketaloudellisesti merkittävää.

Notes on viime vuoden loppupuolella vahvistanut asemiaan kilpailussa Microsoftin Exchangea vastaan. Viimeisellä neljänneksellä Lotus toimitti uusia asiakasohjelmia viisi miljoonaa kappaletta, jonka jälkeen asennuskanta on kaikkiaan 34 miljoonaa. Edellisellä neljänneksellä toimituksia oli 3,4 miljoonaa, mikä oli enemmän kuin Microsoftilla. Vuonna 1996, kun IBM hankki Lotuksen omistukseensa, oli Notesin asennuskanta vain 5 miljoonaa.

Papowsin sanomaa olivat avaustilaisuudessa vahvistamassa 70-luvun alun huono-onnisen avaruusaluksen Apollo 13:n kapteeni Jim Lovell ja Houstonin avaruuskeskuksessa lennonjohtajana toiminut Gene Cranz. Apollo 13 joutui vaikeuksiin happisäiliöitten hajotessa matkalla kuuhun. Konkarit kertoivat yleisölle, että yhteistyöllä voi ratkaista mahdottomaltakin tuntuvia ongelmia. Jim ja Gene pohtivat myös olisiko yhteistyö sujunut Lotus Notesilla vielä paremmin.

Aiheesta aiemmin:

Notes 5.0:sta uusi beeta

Lotuksen käyttäjämäärät nousussa

Lotus taipui Linux-käyttäjien edessä

Lotus lisää ominaisuuksia Notesiin

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    10. 10

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. Näytä lisää