Digitoday

Valikko

"Älä siirry NT:hen"

Tutkimusyhtiö Giga Information Group on julkistanut tutkimuksen, jonka mukaan siirtyminen nykyisistä NetWare-järjestelmistä Windows NT-pohjaiseen verkkoon ei tuota yleensä kustannussäästöjä. Päin vastoin, kulut käyttäjää kohti voivat jopa kolminkertaistua.

Tutkimukseen pohjautuen Giga ei kehota asiakkaitaan siirtymään Windows-maailmaan ennen kuin tulossa olevasta Windows 2000 -käyttöjärjestelmästä on ilmestynyt ensimmäinen päivityspaketti, joka korjaa suurimmat ongelmat.

Gigan tutkimustulokset perustuvat Fortune 1000 -listan yritysten avainhenkilöiden haastatteluihin. Osalla yrityksistä siirtymishankkeista on jouduttu luopumaan sopivan sovelluskannan puutteen vuoksi. Lähtöjärjestelminä ovat olleet Unix, NetWare, OS/2 tai Banyan Vines. Tutkimuksessa havaittiin myös, että Windows NT:hen toivottiin lisää luotettavuutta, laajennettavuutta ja suorituskykyä.

Microsoftin edustajan mukaan tutkimuksen tulokset ovat vähintäänkin kiistettäviä. Hänen mukaansa puolueettomien tahojen testeissä NT on suoriutunut paremmin kuin NetWare. Samoin sovelluskehitys NT-alustalla on sekä helpompaa että laajempaa kuin NetWarella. Näin ollen Microsoftin virallinen kanta on, että asiakkaiden kannattaa siirtyä NT:n käyttöön heti eikä odottaa seuraavan version valmistumista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Mikkelin Jukurien ala-arvoinen ja rasistinen käytös on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    7. 7

      Trump toivoi paraatiin tankkeja ja tykistöä – haaveet hyllytettiin: ”Muistutti Venäjää ja Pohjois-Koreaa”

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    10. 10

      Eläkeläisten tulot kuumentavat tunteita: ”Jos asunto on, kyllä 1 500 euroa käteen pitäisi riittää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Mikkelin Jukurien ala-arvoinen ja rasistinen käytös on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää