Digitoday

Valikko

Intel taas ykköseksi ohi AMD:n

Maailman lehdistössä ahkerasti seuratut Yhdysvaltojen mikromarkkinoiden myyntilukemat ovat kääntyneet jälleen Intelille suosiollisiksi. Uusimmat tarkistukset osoittavat, että talvella AMD:n K6-2 -prosessoreillaan hankkima etu on hälvennyt. Intelin tiukka Celeron-hinnoittelu on saanut yhtiön markkinaosuuden nousemaan jälleen lähes 50 prosenttiin.

Ei AMD:kään kauas ole pudonnut. Se pitää hallussaan USA:n koti- ja yritysmikromyynnistä yhä noin 40 prosenttia, mutta tilanne on muuttunut helmikuusta silti merkittävästi. Tuolloin AMD repäisi Inteliin 15 prosentin etumatkan saaden Intelin myyntijohdon hälytyskellot soimaan.

Huhti-toukokuun aikana Intel pudotti Celeronien hintoja ainakin pariin otteeseen, ja on sittemmin kääntänyt etenkin alle tuhannen dollarin (noin 6 000 markan) konepakettien luokassa kilpailutilannetta edukseen. Hinnanpudotukset johtivat kuitenkin siihen, että Intelin vastajulkistettu toisen neljänneksen tulos jäi aavistuksen alaa seuraavien analyytikkojen odotuksista.

Intel myi huhti-kesäkuussa tavaraa hieman vajaan 40 miljardin Suomen markan edestä, eli 13,8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Summaan kuuluvat prosessorien lisäksi toki myös muut Intelin valmistamat tuotteet. Nettotulosta Intel teki toisella neljänneksellä hieman yli 10 miljardia markkaa.

Tuottoa yritys siis tekee edelleen osakkeidenomistajiensa riemuksi. PC-markkinoilla se on kuitenkin joutunut tilanteeseen, jossa halpamikrojen pienikatteiset prosessorit on tuotettava järeämmän pään hintoja keinotekoisesti pitämällä korkeina. Siksi Intel panostaa työasema- ja palvelintuoteryhmien kovaan markkinointipropagandaan Microsoftin rinnalla - Xeoneista ja nopeimmista Pentium III:sista jää paremmat rahat yksikköä kohden kuin tusina-Celeroneista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    7. 7

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    8. 8

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    9. 9

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. Näytä lisää