Digitoday

Valikko

Suomi keskisarjaa Internet-yhteyksissä EU:ssa

Suomea on pidetty Internetin ykkösmaana, koska maassa on eniten Internetiin kytkettynä tietokoneita verrattuna asukaslukuun. Internetin kotikäytössä Suomi kuuluu kuitenkin Euroopan unionin keskisarjaan. Euroopan unionin julkistaman tietoyhteiskuntatilaston Eurobarometrin mukaan Suomi on vasta sijalla neljä, kun on kysymys kotikäyttäjistä. Ruotsi on selkeä ykkösmaa ja sen jälkeen tulevat Tanska ja Hollanti. Liikenneministeriön julkistaman televiestintätilaston mukaan Suomessa oli tämän vuoden alussa 107 Internetiin liitettyä tietokonetta tuhatta asukasta kohden, mikä on asukaslukuun verrattuna eniten koko maailmassa. Kysymys on kuitenkin domain-nimen omaavista niin sanotuista host-tietokoneista, joita kotiliittymät eivät ole. Helsingin Sanomissa julkaistu juttu kertoo, että EU-maissa keskimäärin reilussa kahdeksassa prosentissa kodeista oli Internet-yhteys viime vuoden lopussa. Suomen lukema on seitsemäntoista prosenttia, mutta Ruotsin peräti neljäkymmentä prosenttia. Tilastokeskuksen vastikään julkistamien lukemien mukaan Suomen kotikäyttäjien määrä oli noussut keväällä 22 prosenttiin. Kiistaton ykkönen Suomi on Euroopan unionissa Internet-yhteyksien hintatasossa, joka on Suomessa selvästi halvin. Hinnoittelu perustuu Suomessa yleisesti kiinteään kuukausimaksuun, minkä lisäksi maksetaan tavallinen puhelumaksu verkon käyttöajalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    6. 6

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    9. 9

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    6. Näytä lisää