Digitoday

Valikko

Kuluttajavirasto muistuttaa Y2K-vastuusta

Kuluttajavirasto toivoo Siemens Oy:ltä oikaisua tämän viimeviikkoiseen lehti-ilmoitukseen, jossa yhtiö irtisanoutui kaikista sen laitteissa mahdollisesti esiintyvistä vuosituhannen vaihteeseen liittyvistä vioista. Vastuu Y2K-ongelmista on lain mukaan myyjän, virasto huomauttaa. Kuluttaja-asiamies esitti kesällä 1998 kantansa kaupan alan järjestöille vuoden 2000 aiheuttamista laiteongelmista. Hänen mukaansa kuluttajan oikeudet asian suhteen ovat yksiselitteiset - tämänkinkaltaiseen virhetilanteeseen sovelletaan kuluttajasuojalain virhesäännöksiä. Lain mukaan tuotteen on vastattava laadultaan ja kestävyydeltään perusteltuja odotuksia. Jos laite lakkaa toimimasta vuodenvaihteessa, voi se kuluttajasuojalain mukaan olla virheellinen, koska ongelma on ollut yleisessä tiedossa jo pidempään. Kuluttajaviraston mukaan Siemensin tiedote antaa myös virheellisen kuvan kuluttajan velvollisuuksista. Yhtiö edellytti tiedotteessa, että laitteen omistajan on varmistettava itse laitteensa toimivuus. Asiakkaalta ei kuitenkaan lain hengen mukaan voida vaatia sellaista asiantuntemusta, jolla tämä tehtäisiin. Kuluttajavirasto moittii Siemensin tiedotusta huolimattomaksi ja harhaanjohtavaksi. Virasto edellyttää, että Siemens vastaisuudessa huomioi vuoteen 2000 liittyvät kuluttajansuojalain määräykset ja informoi välittömästi jälleenmyyjiään lainmukaisesta virhevastuusta. Yritysten välistä kauppaa ja kaupankäynnissä myyjältä ostajalle siirtyneitä tuotteita kuluttajansuojalaki ei koske. Siten esimerkiksi pienyritys ei voi valittaa laiteviasta muutoin kuin viemällä asia oikeuskäsittelyyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    6. 6

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    6. Näytä lisää