Digitoday

Valikko

Televisiot palavat pc-koteloita paremmin

Suomessa liekehtii vuosittain parisataa televisiota. Turvatekniikan keskuksen mukaan palosuojattuja vastaanottimia on markkinoilla vielä vähän, sillä suojaukseen liittyy ympäristö- ja terveysriskejä.
Sähköpalojen ennaltaehkäisyn tärkeydestä aikakauslehdissä kampanjoiva Turvatekniikan keskus (TUKES) haluaisi parantaa televisioiden paloturvallisuutta. Toistaiseksi pc-laitteilta vaadittu palosuojaus ei kuitenkaan koske televisiovastaanottimien koteloita.

Suomen markkinoilla on vasta vähän televisioita, joiden kotelot on käsitelty palonestoaineilla, vaikka TUKESin mukaan ne hidastavat merkittävästi laitepalon kehittymistä ja parhaassa tapauksessa estävät kotelon syttymisen. Suoja-aineiden vähäinen käyttö johtuu niiden aiheuttamista ympäristö- ja terveysriskeistä.

Tehokkaasti palon syttymistä ehkäisevät halogenoidut aineet, jotka sisältävät esimerkiksi bromi- ja klooriyhdisteitä, muodostavat palaessaan myrkyllisiä aineita. Valmistumisvaiheessakin ne aiheuttavat ympäristöongelmia, jotka on tuoreissa tutkimuksissa havaittu jopa aiempia oletuksia vakavammiksi.

TUKESin mukaan ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja televisioiden palosuojaukseen on kuitenkin jo näköpiirissä. Halogenoituja palonestoaineita ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja ovat selvityksen mukaan muun muassa metallihydroksidit tai fosforiyhdisteet.

Pc-kotelo ei palanut koepoltossa

TUKESin tutkimuksen mukaan Suomen markkinoilla on joitakin vastaanotinmalleja, jotka on valmistettu palosuojatusta materiaalista. Palonestoaineiden käyttö on kuitenkin pääosin vähäistä.

KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa ja VTT Valmistustekniikan laboratoriossa tehdyissä kokeissa testattiin 21 erilaisen markkinoilla olevan television kotelomateriaalin palo-ominaisuuksia. Vertailun vuoksi mukana oli yhden pc-laitteen kotelo, sillä niissä palosuojaus on vaatimuksena.

Televisiomallien välillä havaittiin suuria eroja. Kuorimateriaalien syttymisajat vaihtelivat kokeissa 8 ja 83 sekunnin välillä. Yhden Sony-vastaanottimien (KV C2983E) koteloa samoin kuin vertailulaitteena olleen tietokoneen koteloa ei saatu palamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää