Digitoday

Valikko

Ei oppi ojaan kaada

Vaikka yrityksen tietoturvasta puhuttaessa uhka näyttäisi tulevan ulkoapäin, suurin riski tulee itse asiassa yhtiön sisältä. Työntekijöiden osuus yrityksen tietoturvaongelmien välttämisessä on suurempi kuin minkään muun yksittäisen tekijän.
Rikollisia suuremman ongelmaryhmän muodostavat varomattomat.

Parhaastakaan tietoturvajärjestelmästä ei ole mitään hyötyä yritykselle, jonka henkilökunta omalla toiminnallaan tekee tyhjiksi kaikki yritykset estää tietomurrot tai vaikkapa virushyökkäykset.

FBI:n ja Computer Security Instituten pari vuotta sitten tekemässä tutkimuksessa runsas kolmannes vastanneista yrityksistä ilmoitti joutuneensa useiden sellaisten tietomurtojen kohteeksi, joiden katsottiin aiheutuneen oman väen toiminnasta. Näissä tapauksissa oli yleensä kyse siitä, että henkilökuntaan kuuluvat olivat tietämättään vaarantaneet yrityksen tietoturvan.

Muutama viikko sitten ilmestyi tietokonerikollisuutta tutkivan Communications Management Associationin tutkimus. Kyberrikollisuutta Britanniassa kartoittava tutkimus kyllä osoitti hyvin selvästi, että alan rikollisuuden lisääntyminen on tiedostettu yritysmaailmassa. Samalla siitä kuitenkin käy ilmi myös se, että ainakin saarivaltiossa suuryritykset ovat puutteellisesti valmistautuneet tietorikollisuuden maihinnousuun.

Silti yritysten luulisi kiinnostuvan aiheesta huomattavasti nykyistä enemmän, etenkin kun viime vuosina internet on vetänyt myös sellaisia yhtiöitä, joiden toimialaan tietotekniikka ei aiemmin kuulunut millään tavoin.

Suurin vaara näyttää siis vaanivan yrityksen sisällä. Yleensä kyse ei ole rikollisuudesta vaan varomattomuudesta.

Työntekijät, joita ei ole opetettu ottamaan huomiooon edes kaikkein perustavimpia tietoturvaan vaikuttavia seikkoja, eivät kaikella todennäköisyydellä osaa varoa ratkaisevalla hetkellä. Siksi voisikin luulla, että työntekijöille annettava tietoturvakoulutus olisi työnantajien muistilistoilla isoilla kirjaimilla tekstattuna ja huutomerkeillä ryyditettynä. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole.

Turvapolitiikan kevätsiivous

Monelle työntekijälle kaikki tietoturvaan liittyvä on jotakin kaukaista, sellaista, mistä ne teknisen tuen redbullnörtit kuitenkin viime kädessä pitävät huolen. Miten sitten työnantajan tulisi menetellä varmistaakseen, ettei tietoturvalipsahdusta pääsisi tapahtumaan omassa leirissä?

Ensimmäinen askel on kaiketi luoda selkeät suuntaviivat sille, miten yhtiön tietoturvaa ryhdytään parantamaan. Tämä kokonaissuunnitelma iskostetaan sitten työntekijöiden mieliin tehokkaalla ja jatkuvalla koulutuksella - tai sitten siitä voi taitella lennokkeja heiteltäväksi siltä varalta, että aika tulee pitkäksi palvelunestohyökkäyksen kaadettua järjestelmän. Idea on, että jokainen yhtiön työntekijä tietää, miten toimia.

Internetin ja sähköpostin käytölle luodaan toimintaohjeet, joissa korostetaan turvallisuutta, vaikka sitten jouhevan surffailun kustannuksella. Esimerkiksi hupailumielellä ladatut mpeg-videoleikkeet ovat usein isokokoisia ja ne verottavat verkon kapasiteettia. Kun niitä vielä lähetellään edelleen ympäri toimistoa, kuormitus voi kasvaa huomattavasti ja ainakin yhtiön kannalta aivan turhaan. Virusriskiä lisäävät tietysti myös esimerkiksi ladattavat exe-tiedostot ja skriptikoodi.

Sopiva annos tietoturvaa

Vaikka käyttäjillä ei olisi aavistustakaan vaikkapa siitä, millaiset asetukset selaimessa tulisi olla, heidän olisi hyvä ainakin osata varoa viruksia ja suhtautua epäluuloisesti tuntemattomiin liitetiedostoihin. Monelle tietokoneet ovat yhä vain välttämätön paha eikä tekniseltä kalskahtava tietoturva oikein ota auetakseen. Kaikille ei tietysti tarvitsekaan opettaa aivan kaikkea.

Vain olennaisin osa on jokaisen opittava ja vain sitä on kaikkien työssään aktiivisesti noudatettava. Tekniikkaan perehtymätön sisäistää varmasti perusasiat, mutta joutava jorina ja jargon saavat hänet yhtä varmasti takajaloilleen.

Jos osa henkilökunnasta suhtautuu penseästi turhilta vaikuttavien asioiden oppimiseen, jotakin voi yrittää tehdä ohjelmallisestikin. Selainten asetuksia kiristämällä ja jatkuvalla paikkaustiedostojen päivittämisellä päästään alkuun. Lisäksi sisäinen verkko on tietysti suojattava tuhdilla palomuurilla ja työasemat tehokkailla virustorjuntaohjelmilla.

Palvelunestohyökkäyksien varalta voi myös olla hyvä ajatus käyttää useampaa internet-palveluntarjoajaa, jotta vältyttäisiin taydelliseltä tiedonkulun katkokselta.

Salasanat ovat yritysten kestoriski. Liian monessa yhtiössä sisäinen verkko aukeaa yhä pelkällä välilyönnillä ja enter-näppäimen painalluksella, mikä ei pidättele ketään ulkopuolista pääsemästä käsiksi arkaluontoiseen tietoon, kuten ei myöskään sellainen salasana, jota auliisti jaellaan usean käyttäjän kesken.

Niinikään salasanoja raapustellaan aina vaan sinne hiirimaton alle tai pöytälaatikkoon tarralapulla. Tähän on tultava loppu, mikäli ikäviltä yllätyksiltä mielitään välttyä. Salasanojen vuotamista estämään voidaan luoda järjestelmä, jossa sisäisen verkon jokaisen käyttäjän salasana vaihtuu määräajoin tietyllä tavalla ja silti käyttäjät onnistuvat muistamaan oman salasanansa.

Tietoturvatuotteilla on tietenkin oma tärkeä paikkansa yrityksen tietoturvan rakentamisessa. Pelkillä tuotteilla ei kuitenkaan pärjää. Ne, jotka murtautuvat järjestelmiin, tekevät palvelunestohyökkäyksiä tai kirjoittavat viruksia, ovat ihmisiä. Viime kädessä on myös ihmisistä kiinni, kuinka paljon vahinkoa moiset tihutyöt pääsevät aiheuttamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää