Digitoday

Valikko

Duuni.netin supermoderaattori tavoittelee kansanedustajuutta

Talentum Oyj:n yhteisöpalvelu duuni.net:n kantavana voimana ja jatkuvuuden edustajana pidetty ykkösmoderaattori Petja Jäppinen, 40, on päättänyt pyrkiä eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2003 maalisvaaleissa. Yhteisöpalvelun ?kyykyttävät puheenvuorot? osaltaan johtivat Jäppisen tekemään ratkaisunsa osallistumisesta mahdollisuuksia luovaan politiikkaan.
- Mustamieliset ihmiset ovat saaneet minut ymmärtämään, että jonkun täytyy osallistua. Luettuani heidän (patamustien konservatiivien) kirjoituksiaan minä olen sisäistänyt sen, että kyllä minun on jotakin tehtävä, Jäppinen sanoo.

- On oikein että ihmisille annetaan mahdollisuus, hän kiteyttää mottonsa.

Jäppinen liittyi SDP:n jäseneksi kesäkuussa, ja antoi eduskuntavaaliehdokassuostumuksensa tämän viikon maanantaina. Puolueen jäsenäänestys järjestetään 20.9 – 04.10. SDP:n jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista tulee olemaan tiukka: lopulliselle listalle sopii vain runsas yksi kolmannes halukkaista.

- Tiedän, että kaikkia demareita ehdokkuuteni ei miellytä, Jäppinen kertoo.

Jäppinen nimetään virallisesti SDP:n Helsingin piirin jäsenäänestykseen kansanedustajavaalien ehdokkaaksi, kun ehdokasasettelu päättyy huomenna.

- Ajatus tuli ensimmäisen kerran jossakin muodossa esille jo vuosia sitten, mutta minulla oli välillä selvitettävä omia asioitani, ja asiaa sitten minulle nyt ehdotti erikseen muutamakin tuttuni, joten minä sitten suostuin, Jäppinen kertoo kulttuurifoorumi njet.net:n keskustelusivuilla.

"?Katson asiakseni olla mukana"?

Originelli, usein koruja ja turbaaniakin käyttävä Jäppinen tiedostaa ettei ole "?mikään tyypillinen demari"?.

- Enkä minä ole laisinkaan varma että puolueväki minut sitten laittaa lopullisesti ehdolle, mutta katsoin asiakseni kuitenkin olla mukana.

Jäppinen ei peitelle, että hän ei ole täysin tyytyväinen demarien toimintatapoihin, mutta miehen kepulaisviha ei ole varmasti jäänyt keneltäkään Talentun Digital Media Oy:n duuni.net:n seuraajalta huomaamatta. (Jäppinen toimii Duuni.net-palvelun yhteisötoimittajana ja moderaattorina. Hän järjestää muun muassa yhteisön kuukausitapaamiset joka kuun 12. päivä).

Duuni.net:n Yhteiskunta-keskusteluryhmä ei ole heikkohermoisten paikka. Jatkuva flame harvoin itsessään johtaa mihinkään rakentavaan, mistä Jäppinen on tehnyt omat johtopäätöksensä.

- Olen sanonut aikaisemminkin; poliittinen järjestelmämme on sellainen että siihen voi kuka tahansa osallistua ja vain osallistumalla voit vaikuttaa.

Talentum Digital Media Oy: Duuni.net:n supermode Jäppinen
- Tiedän toki, että ajan henki on puolueita vastaan, ja minäkin tunnustan että demokraattisten elinten toimivalta on rajallinen, mustaa ei saa valkoiseksi äänestämällä, kahden kolmasosan enemmistö ei riitä päivänkierron pysäyttämiseen.

Demokratia kelpaa päätösten estämiseen

Moderni yhteiskunta, se missä me elämme, on vienyt paljon päätösvaltaa pois poliittisesta päätöksenteosta, ja monasti se on ihan hyväkin. Politiikkaan ja poliittisten puolueiden toimintaan voi vaikuttaa vain osallistumalla, Jäppinen filosofoi.

Poliittiset päätökset tehdään aina kabineteissa, sillä demokratia on raskas koneisto tehdä päätöksiä. Jäppisen mielestä demokratia kelpaakin paremmin päätösten estämiseen ja jarruttamiseen, jos ja kun se on tarpeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    6. 6

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    6. Näytä lisää