Digitoday

Valikko

Virukset naamioidaan lapsia varten

Virustenkirjoittajat ovatkin nyt naamioineet haittaohjelmia sekä viruksia erilaisiksi hyöty ja -viihdeohjelmiksi. Nämä on suunnattu lapsille ja nuorisolle jotka eivät osaa olla yhtä varovaisia ladatessaan ohjelmaa esimerkiksi uuden pelin toivossa.
Yritykset ja tietotekniikan osaajat ovat oppineet varomaan internetin vaaroja. Tehokkailla ohjelmilla sekä varovaisella käyttäytymisellä voidaan välttää ainakin leviämistavaltaan tuttuja viruksia sekä muita ei-toivottuja tapauksia.

Panda Software ilmoittaa, että sen yhteistyö Kidprotect -säätiön kanssa on yksi tapa saada internetin käyttö kaikille turvalliseksi mutta valistusta lasten vanhempien sekä oppilaitosten osalta tarvitaan varovaisen käyttäytymisen opettamiseksi.

Lapset ja nuoret käyttävät entistä enemmän Internetiä, joka innostaa virusten tekijöitä naamioimaan tekeleitään peleiksi, näytönsäästäjiksi ja muiksi hyötyohjelmiksi.

W32/Kazoa leviää tiedonsiirto-ohjelma Kazaan kautta. Sen nimenä on jonkin suositun peli-, elokuva- tai musiikkitiedoston nimi, joka houkuttelee käyttäjää avaaman sen.

W32/Zoek leviää sähköpostin kautta, jonka otsikkona on ?Maxima Screensaver!? Viesti sisältää websivun osoitteen, jonne käyttäjä houkutellaan ilmaisten näytönsäästäjäohjelmien toivossa. Virus pääsee käyttäjän koneeseen kun sivu avataan.

Freedesktop naamioi liitteessä itsensä websivuksi www.freedesktopthemes.com, jotta käyttäjä avaisi tiedoston työpöytäteemojen toivossa. Kun liite avataan, virus lähettää itsensä jokaiseen Windowsin tiedostoon ja sähköpostiohjelmassa olevan osoitekirjan osoitteeseen.

BAT/Newo ja WorldCup (VBS/Chick.F) liittyvät Korean ja Japanin World Cup -kisoihin.

Näiden tuholaisohjelmien kohteena ovat nternetiä käyttävät lapset ja nuoret, joilla ei monillakaan ole tietoa tai halua haittaohjelmien välttämisestä. Varomattomuus voi johtaa isoihin vahinkoihin, ja siksi onkin tärkeää opettaa nuorille oikea Internet-käytös, kuten poistamaan kaikki pyytämättä lähetetyt tiedostot, sekä välttämään tiedostojen lataamista tuntemattomista paikoista, korostetaan Panda Softwaresta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    4. 4

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    9. 9

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    10. 10

      Pääkirjoitus: Ministeri Anne Berner astui liikennemiinaan – väyläyhtiö ei kelpaa edes hallituskumppaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    4. 4

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää