Digitoday

Valikko

Dell ei valmista Itanium 2 -työasemia

Maailman toiseksi suurin tietokonevalmistaja Dell ei lähde valmistamaan Intelin 64-bittiseen Itanium 2 -suorittimeen perustuvia työasemia. Dellin työasemamarkkinoista maailmanlaajuisesti vastaava Joe Curley toteaa, että näille järjestelmille ei ole yksinkertaisesti kysyntää.
Curleyn mukaan päätös voi muuttua, kunhan 64-bittiset sovellukset alkavat kiinnostaa laajemmin, ja niitä on myös saatavilla. Nyt hänen mukaansa Itaniumin työasemapalaset ovat hajallaan.

Intelin näkemyksen mukaan Dellin Itanium-asenne on ymmärrettävä, koska sen asiakaskunta ei käytä sellaisia sovelluksia, jotka toimivat parhaiten 64-bittisessä ympäristössä.

- IBM:lle ja HP:lle tilanne on erilainen. Näillä yrityksillä on pitkään jatkunutta liiketoimintaa unixissa. Sinne Itanium-arkkitehtuuri on tarkoitettu, huomauttaa Intelin pohjoismainen bisnesratkaisuasiantuntija Tommy Rydendahl.

Xeon loistaa

Curley korostaa, että Intelin 32-bittisiin Xeon-suorittimiin perustuva työasema-arkkitehtuuri on paras ja suorituskykyisin tällä hetkellä. Hänen mukaansa Dell seuraa kiinnostuksella myös AMD:n Hammer-työperheen ilmaantumista.

- AMD:n täytyy kuitenkin vielä todistaa uuden suoritinarkkitehtuurinsa toimivuuden markkinoille, ja siihen menee oma aikansa, Olemme sitäpaitsi jo pitkään tutkineet erilaisia AMD:n suorittimia, mutta se ei merkitse tuotantopäätöksiä.

Toistaiseksi Dell on pysynyt uskollisena Intelle.

Curley kertoo, että työasemamarkkinat ovat maailmanlaajuisesti jämähtäneet paikoilleen, ja erityisesti unix-työasemien osuus on ollut vähenemään päin. Uutta kiinnostusta hänen mukaansa on tulossa Intelin Hyper Threading -säikeistämisstandardin kautta, mutta sen hyödyt eivät näy vielä.

Unixista Inteliin

Hänen mukaansa erityisen kiinnostavia ovat tapaukset, joissa siirrytään unixista Intel-arkkitehtuuriin.

- Tällaiset projektit on tehtävä heti. Niitä ei voi viedä asteittain. Kertarysäyksen jälkeen päästään nopeasti tuottavaan työskentelyyn. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi isot vertikaalibisnestä harjoittavat yritykset, mekaanista suunnittelua tekevät organisaatiot ja yliopistot.

Curleyn mukaan Dell aikoo lisätä panostusta työasemamarkkinointiinsa erityisesti Euroopassa, jossa se haluaa takaisin ykköspaikkansa uudelta HP:lta. Tulossa on myös uusia malleja, joilla katetaan uusia alueita tehotyöasemabisneksessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    10. 10

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää