Digitoday

Valikko

Evia tekemään armeijan kampanjaa

Puolustusvoimat ja Evia Helsinki Oy ovat tehneet sopimuksen Puolustusvoimien työnantajakuvakampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vuodelle 2003, ilmoitti Evia maanantaina.
Evia Helsingissä kampanjaa toteuttavat markkinointiviestinnän, digitaalisen viestinnän ja yhteisöviestinnän asiantuntijat.

Kampanja on osa suurempaa Puolustusvoimien työnantajakuvan kehittämistä, joka aloitettiin vuonna 2001. Vuoden 2003 kampanjan tavoitteena on lisätä 15-25-vuotiaiden nuorten tietoisuutta Puolustusvoimien tarjoamista uramahdollisuuksista ja lisätä nuorison mielenkiintoa puolustusvoimia kohtaan työnantajana.

Käyttämällä useaa välinettä tavoitellaan näkyvyyttä eri vuorokaudenaikoihin kohderyhmien kannalta tärkeissä medioissa. Päämediaksi on valittu televisio, jota tuetaan muun muassa lehti- ja bannerimainoksin sekä julistein. Myös puolustusvoimien internetsivuilla näkyy kampanjatoteutuksia.

Työnantajakuvakampanjointiin liittyy vahvasti sisäinen tiedotus, jonka tavoitteena on saada Puolustusvoimien työntekijät aktiivisesti mukaan työnantajakuvan kehittämiseen. Sisäisen viestinnän välineinä käytetään pääasiallisesti nykyisiä Puolustusvoimien sisäisen tiedotuksen keinoja ja kanavia. Myös Puolustusvoimien lähellä oleville sidosryhmille tiedotetaan aktiivisesti kampanjan aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    7. 7

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    8. 8

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    9. 9

      Lumivyöryn hautaamaan hotelliin loukkuun 58 tunniksi jäänyt Giorgia, 22, selvisi hengissä syömällä jäätä – ”Kaikki luhistui ympärilläni”

    10. 10

      3 helppoa tapaa pudottaa painoa ilman dieettiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää