Digitoday

Valikko

Kansalaisten ja hallinnon suhteisiin puhtia sähköisillä palveluilla

Uuden selvityksen mukaan julkisen sektorin sähköisten palvelujen sekä niitä ylläpitävien tietojärjestelmien tulisi tukea kansalaisten ja hallinnon vuorovaikutusta. Näin todetaan tutkimuksessa, jonka Siebel Systems teki yhdessä julkishallinnon asiakkaidensa sekä kansainvälisten johtajien ja politiikan avainhenkilöiden kanssa.
Tutkimus perustuu yli 150 johtajan, tutkijan sekä korkean tason päättäjän haastatteluihin muun muassa Englannissa, Espanjassa, Irlannissa, Ranskassa, Saksassa ja Suomessa. Julkishallinnon sähköisten palvelumahdollisuuksien selventämiseksi tutkimuksessa käsitellään lisäksi neljää konkreettista esimerkkitapausta, joissa palveluja on jo toteutettu menestyksekkäästi.

- Tutkimuksessa esitellyt johtopäätökset tietoyhteiskunnan kehittämisestä ovat yhdenmukaisia oman eTampere-ohjelmamme periaatteiden kanssa. Sähköisten palveluiden tulee kehittyä käsi kädessä kansalaisten taitojen ja palvelukanavien kehittymisen kanssa. Kuten tutkimus osoittaa, kansalaisten näkökulma on tärkein, mikä myös päättäjien tulisi huomioida, Tampereen kaupungin viestintäjohtaja Jari Seppälä huomauttaa.

Tutkimuksen mukaan olennaista on keskittää tietoja verkkopalveluihin, joissa on sisältöä useista eri viranomaislähteistä. Sähköisiä palveluja tarjoavien virastojen ja laitosten määrän kasvaessa niiden välistä yhteistyötä ja verkostoitumista tulisi myös koordinoida keskitetysti.

- Tutkimus auttaa ymmärtämään sähköisten palvelujen kehittämisen tavoitteita. Haasteena on se, miten uutta teknologiaa voidaan hyödyntää julkishallinnon tehostamiseen ja hallinnon tavoitteiden saavuttamiseen, sanoo talousjärjestö OECD:n pääsihteeri Donald Johnston.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. 6

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    7. 7

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    8. 8

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    9. 9

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    10. 10

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. Näytä lisää