Digitoday

Valikko

Tekesin julkistettava tiedot maksetusta rahoituksesta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti Tekesin on ryhdyttävä antamaan yrityskohtaiset tiedot maksamastaan rahoituksesta.

Yrityskohtaisesti kootun listauksen voi pyydettäessä saada vuonna 1999 ja sitä vanhemmasta maksetusta rahoituksesta ja ensi vuoden tammikuusta alkaen myös vuonna 2000 maksetusta rahoituksesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös liittyy toimittaja Ari Korvolan tekemään valitukseen. Korvola valitti, koska Tekes ei antanut hänelle yrityskohtaisia tietoja vuosina 1998 ja 1999 maksamansa rahoituksen määristä, ainoastaan yritysten nimet. Helsingin hallinto-oikeus ja Korkein hallinto-oikeus katsoivat, että Korvolalla on oikeus saada tiedot myös markkamääristä.

"Tekesin näkemyksen mukaan maksetun rahoituksen määrät olisi julkisuuslaissa tarkoitettuina liikesalaisuuksina ollut pidettävä salassa. Rahoituksen julkisuus voi viedä edellytykset luottamuksellisilta strategisilta keskusteluilta yritysten kanssa, mikä heikentää mahdollisuuksiamme hoitaa meille uskottua yhteiskunnallista tehtävää", Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara perustelee.

Tekes ei julkaise jatkossakaan maksettuja euromääriä www-sivuillaan, vaan antaa yrityskohtaiset listat vuosittain vain erikseen pyydettäessä kaksi vuotta rahoituksen maksamisen jälkeen. Tekesin rahoittamien projektien nimet säilyvät edelleen luottamuksellisina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    8. 8

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    9. 9

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää