Digitoday

Valikko

Yhdysvallat harkitsee tuontitulleja korealaisille prosessoreille

(Washington) Prosessorien tuonti Etelä-Koreasta vaarantaa teollisuusalan tulevaisuuden Yhdysvalloissa, maan ulkomaankauppakomissio sanoi. Jos korealaisten todetaan vääristävän hintakilpailua, Yhdysvallat saattaa asettaa prosessoreille tullimaksuja.

Ainoa jäljelläoleva amerikkalainen muistipiirivalmistaja Micron kanteli komissiolle, että korealaiset valmistajat Hynix, Samsung ja muut saavat tukea valtiolta ja siten pystyvät pitämään hinnat alhaisina.

Micronin kantelun perusteena on prosessorien ja muistipiirien hintojen lasku kolmanneksella viime kesänä. Lisäksi yhtiö huomauttaa, että Etelä-Korean valtio on Hynixin omistaja hallitsemansa pankin kautta.

Aiemmin tänä vuonna Euroopan toiseksi suurin valmistaja Infineon pyysi EU:ta tutkimaan, tukeeko Etelä-Korea prosessorivalmistajiaan.

Hynix ja Samsung kieltävät saaneensa tukiaisia. Ne huomauttavat amerikkalaisten syyttävän Koreaa tappioista, jotka johtuivat kehnosta kysynnästä.

Mahdolliset tullit tulevat voimaan aikaisintaan ensi vuoden puolessa välissä. Niiden vaikutus ei Hynixiin ole suuri, sillä yhtiöllä on tehdas Yhdysvalloissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    7. 7

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    8. 8

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää