Digitoday

Valikko

ERTO uhkaa työtaistelulla QPR Softwarea

Oulussa ja Helsingissä toimintaansa harjoittava muun muassa Nokialle ja eri rahoituslaitoksille ohjelmistotyötä tuottava pörssinoteerattu QPR Software kieltäytyi noudattamasta toimihenkilöihinsä työehtosopimusta. Toimihenkilöliitto ERTO ry:n ja Tietoalojen Liitto ry:n välillä on solmittu valtakunnallinen, yleissitovaksi vahvistettu työehtosopimus tietotekniikan palvelualalle.

ERTOn mukaan liiton ja työnantajan välillä ei syntynyt torstaina minkäänlaista asiallista neuvotteluyhteyttä. Tämän vuoksi ERTOn liittohallituksen päätöksellä yhtiön toimihenkilöiden keskuudessa aloitetaan työtaistelu 7.1.2003 kello 08.00, ellei asiassa sitä ennen mahdollisesti käytävissä neuvotteluissa päästä liiton jäseniä tyydyttävään ratkaisuun.

QPR Softwaren työntekijöiden palkkataso on jopa useita satoja euroja työehtosopimuksen määrittelemää tasoa alhaisempi. Sekä työntekijät että ERTO ihmettelevätkin toimintatapoja yhtiössä, jonka hallituksessa istuvat muun muassa filosofi Esa Saarinen sekä Nokian johtoon kuuluva Pertti Korhonen.

ERTOn liittohallitus on myös velvoittanut liiton toimiston valmistelemaan tukitoimenpiteitä mahdollisen työnseisauksen pitkittyessä. ERTOn mukaan näillä valmistelussa olevilla toimilla saattaa olla laajoja vaikutuksia muun muassa QPR:n asiakaskunnan toimintaan sekä suurelle yleisölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    8. 8

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää