Digitoday

Valikko

Tekstiviestit eivät syrjäyttäneet joulukorttia

Arkiset tekstiviestit ja sähköiset kortit eivät edelleenkään näytä syrjäyttävän perinteistä korttia, sillä joulutervehdysten määrä on pysynyt ennallaan jo viimeiset neljä vuotta. Suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt laittoivat tänä jouluna matkaan joulutervehdyksiä yhteensä 53 miljoonaa kappaletta.
Postissa joulun kiireitä ovat helpottaneet eri puolilla maata noin 3 000 jouluapulaista, jotka ovat lajitelleet tervehdyksiä. Lajiteltavaa onkin riittänyt. Jos kaikki joulun kortit laitettaisiin vaakaan, painoa kertyisi yli 300 000 kiloa ja niiden kuljettamiseen tarvittaisiin yhteensä 50 täysperävaunullista rekka-autoa.

Vaikka perinteisen joulukortin suosio on vakaa, ihmisten viestintätottumukset ovat sähköistyneet viime vuosina nopeasti. Postin teettämien selvitysten mukaan matkapuhelimista soitetuista puheluista ja tekstiviesteistä on tullut suomalaisten tärkein viestinvälitystapa. Samanaikaisesti kiinnostus perinteistä postikorttia ja kirjettä kohtaan on laskenut.

Joulutervehdysten määrä on 1990-luvun puolivälin jälkeen vakiintunut noin 50 miljoonaan kappaleeseen. Suurin osa korteista lähetään Suomeen. Noin viisi miljoonaa joulutervehdystä postitetaan ulkomaille, enimmäkseen muihin Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Saksaan.

Eniten joulupostia Suomessa saa vuodesta toiseen joulupukki. Posti kuljetti tänäkin vuonna joulupukille kaikkiaan runsaat 600 000 kirjettä ja korttia ympäri maailmaa, eniten Englannista, Puolasta ja Japanista. Tänä jouluna joulupukki tuntuu valloittaneen Kiinan. Sieltä hän on saanut useita tuhansia kirjeitä, joista monessa on tervetulotoivotus Kiinaan olympialaisiin vuonna 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    2. 2

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    2. 2

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    6. Näytä lisää