Digitoday

Valikko

Suomi lisää passeihin biotunnisteen pikatahtia

Suomi lisää ainakin osaan uusista passeista biotunnisteen ensi vuoden syksyllä. Kasvoista, sormenjäljestä tai silmän iiriksesä tapahtuva tunnistus johtuu Yhdysvaltojen vaatimuksesta. Vahvin vaihtoehto on kasvojen muodon mukaan tapahtuva tietokonetunnistaminen.

Terrorismin vastaisen sodan aloittanut Yhdysvallat edellyttää, että viisumittomista maista saapuvien matkustajien passit on voitava lukea tietokoneella ja niissä on oltava biometrinen tunniste. Väärentäminen on biotunnisteella vaikeaa. Jos valtio ei saa järjestelmää valmiiksi ensi vuoden lokakuuhun menessä, Yhdysvallat purkaa viisumivapauden.

Biotunniste tulee todennäköisesti etäluettavaan siruun, joka liitetään passin muoviselle henkilötietosivulle.

Helsingin Sanomien mukaan Yhdysvaltoihin matkustavien suomalaisten ei tarvitse vaihtaa passiaan ensi vuoden aikana uuteen, sillä biotunniste on oltava vain 26. lokakuuta 2004 jälkeen myönnetyissä passeissa. Sisäministeriön ylitarkastajan Pasi Nokelaisen mukaan lisäksi nykyisiin passeihiin ei saa lisättyä riittävän laadukasta biotunnistetta.

Suomessa uudistusta valmistelee jo peräti neljä eri työryhmää. Valtiot määrittelevät vielä kevään aikana, millainen biotunniste otetaan käyttöön. Siitä on määrä tulla samalla kansainvälinen standardi.

Kansainvälisen ilmailujärjestön ICAO:n jo kerran tekemän vertailun mukaan paras vaihtoehto tunnistamiseksi on kasvon muoto. Sormenjälki tuli toiseksi ja iiris kolmanneksi. Tunnisteita vertailtiin muun muassa käytettävyyden, tarkkuuden ja matkustajien hyväksynnän osalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää