Digitoday

Valikko

Matti Hämäläinen on "last man standing"

Mobiiliviihdeyritys Codetoys Oy:n toimitusjohtaja Matti Hämäläinen kuvaa oman alansa tilannetta Hollywoodin elokuvatermillä "last man standing". Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, kahden mobiilisukupolven välissä mobiilipelien ja muun viihteen tekijät yrittävät sinnitellä hengissä.
Digitodayn järjestämässä MobileMonday-tilaisuudessa Helsingissä puhunut Hämäläinen näki selviytymisstrategiaksi partneroitumisen, joka mahdollistaa erikoistumisen ja tehokkuusasteen nostamisen ja kulujen tarkan vahtimisen.

Hänen mielestään toiminta Suomessa antaa erityisen hyvät mahdollisuudet kumppanuusverkostoihin, sillä alalla löytyy osaavia yrityksiä. Codetoys näkee myös, että kuutisenkymmentä yritystä, joiden kanssa sillä on yhteistoimintaa, muodostavat kanavan markkinoille.

Codetoysin omassa historiassa näkyvät Hämäläisen selviytymisopit. Yritys on syntynyt CodeOnLinen ja Springtoysin yhdistymisestä. Se on joutunut vähentämään henkilökuntaansa moneen otteeseen, viimeksi tammikuun lopulla työtekijöiden lukumäärä leikattiin noin puoleen.

Volyymibisnestä

- Mobiiliviihde on volyymibisnestä. Alalla yleinen voitonjakomalli on sisällöntuottajalle kannattavaa vasta puolella miljoonalla tai miljoonalla kännykällä, Hämäläinen sanoo.

- Käyttäjien tietoisuus mobiiliviihteen olemassaolosta ja heidän käyttötaitonsa ovat matalalla tasolla. Tarvitaan uusia, helpompia käyttöliittymiä, jotka osaavat tarjoilla sisältöä käyttäjille ja rohkaista uusintaostoihin.

- Miten käyttäjistä voisi tulla mobiiliviihteen kuluttajia, jos he eivät edes tiedä sen olemassaolosta tai eivät käyttää laitteissaan valmiina olevia ominaisuuksia, Hämäläinen kysyy.

Codetoys on löytänyt parhaan menestyksen siellä, missä se on saanut tuotteensa mukaan puhelimen aktiiviseen näyttövalikkoon. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea Japanin NTT DoCoMon ja J-Phonen palveluita.

SMS:n ja Javan välissä

Mobiiliviihteen tuottajat ovat jääneet kahden teknologisen sukupolven väliin. Suuret volyymit ja valmis käyttäjäosaaminen löytyy tekstiviestipohjaisista sovelluksista, mutta markkinointi ja odotukset kohdistuvat jo uusiin Java-pohjaisiin värisovelluksiin.

Hämäläisen mukaan sms-markkinoissa on vielä paljon uusia mahdollisuuksia, mutta niiden käyttöön saamiseen operaattorien täytyy nopeuttaa vasteaikoja ja parantaa luotettavuutta. Sen lisäksi perusongelmaan, luonnollisen näkyvyyden puutteeseen pitää saada korjaus.

Hämäläinen ei usko, että numeroiden ja kryptisten komentojen muistamiseen perustuva käyttö kasvaa suosiossa. Pelit tai muu viihde pitää olla helppo löytää.

Alan toiveet kohdistuvat värikkääseen, multimediapohjaiseen, animoituun, hauskaan ja jännittävään uuteen tekniikkaan, mutta rahan tekeminen sen avulla on vaikeaa. Hämäläisen mukaan edessä on muitakin ongelmia kuin kalliiden päätelaitteiden pienet käyttäjävolyymit. Konseptit ovat uusia, markkina-alue on pirstaloitunut ja yhteentoimivuusongelmat ovat vasta tulossa.

Ahneus ei ole liiketoimintamalli

Hämäläinen kuulutti perään myös uusia liiketoimintamalleja. Hänen viestinsä oli suunnattu operaattoreille, joiden suhteen hän oli näkemässä kahdenlaista kehitystä.

Yhtäältä Hämäläisen mukaan on nähtävissä, että operaattorit ovat tunnistamassa avokätisemmän voitonjakomallin tarpeen, mutta toisaalta operaattorit ovat palaamassa takaisin kohti "aidatun puutarhan" –mallia. Walled garden -lähestymistavalla operaattorit hakevat keinoa erottua kilpailijoistaan.

Hämäläinen viittasi Antti Eränteen lausumaan erässä paneelikeskustelussa, jossa oli mukana myös operaattoreita. Eränteen mukaan ahneus ei ole liiketoimintamalli.

Eränne on digitaalisen viestinnän tuottajan, Avset Oy:n toimitusjohtaja. Hänellä on pitkä kokemus alalta, sillä hän on toiminut muun muassa 24/7 Media Europen Euroopan digitaalisen liiketoimintaryhmän johtajana ja sitä ennen Netbooking Oy:n toimitusjohtajana.

Hämäläinen uskoo monien analyytikkofirmojen miljardiennustuksiin alan tulevaisuudesta, mutta heidän aikatauluihinsa hän ei luota.

- Asiat tulevat kehittymään hitaammin kuin mitä analyytikot arvelevat. Nollatulosta voidaan havitella aikaisintaan vuonna 2004, hän arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    5. 5

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    6. 6

      Seurakunnan leirikeskus paloi maan tasalle Sipoossa

    7. 7

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    5. 5

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    6. Näytä lisää