Digitoday

Valikko

MSN Messengerillä jo 100 miljoonaa käyttäjää

MSN Messenger -pikaviestipalvelu on saavuttanut ennätysmäisen suosion ympäri maailman. Palvelulla on jo yli 100 miljoonaa aktiivista käyttäjää, ilmoitti Microsoft tiistaina.
Riippumattoman tutkimuslaitoksen tekemän raportin mukaan MSN Messenger on selkeä ykkönen pikaviestipalvelumarkkinoilla 11 maassa maaliskuussa. Käyttäjämäärien jatkuva kasvu vahvistaa MSN Messengerin johtoasemaa edelleen. MSN Messengerin käyttäjät saavat ulottuvilleen uuden version palvelusta jo tänä kesänä.

Aktiivisten MSN Messenger käyttäjien määrä on kasvanut huimasti kaikissa maissa. Maailman suosituimmaksi pikaviestipalveluksi nousseen MSN Messengerin käyttäjämäärät kasvavat edelleen noin 50 prosentin vuositahtia.

- MSN Messengerillä on Suomessa jo 150 000 käyttäjää ja määrä kasvaa noin kahdeksan prosentin kuukausivauhdilla. Ilmaisen pikaviestipalvelun käyttö on selkeästi lisääntymässä myös yrityksissä. Käyttäjät ovat pääsääntöisesti 18-45 -vuotiaita ja he hyödyntävät palvelua sekä vapaa-ajalla että työelämässä, kertoo Jukka Veräväinen Microsoft Oy:stä.

Uusi versio

MSN Messenger -palvelu kokee huomattavan muodonmuutoksen tänä kesänä julkistettavan päivityksen muodossa. Uusiin tehokkaampiin ominaisuuksiin lukeutuvat uudenlainen käyttöliittymä, uudet personointiominaisuudet ja integroidut peliominaisuudet, jotka mahdollistavat tammen, tuplapasianssin ja muiden Zone.com pelien pelaamisen MSN Messengerin kautta

Mukana ovat myös integroidut video- ja ääniominaisuudet, jotka mahdollistavat ajantasaisen videoneuvottelun MSN Messengerin käyttäjien välillä.
Tämä on aiemmin ollut mahdollista vain Logitechin erillisen palvelun kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    5. 5

      Imatralla ampumavälikohtaus: Paikalla ollut kertoo IS:lle kovista pamauksista

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    9. 9

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    5. 5

      Imatralla ampumavälikohtaus: Paikalla ollut kertoo IS:lle kovista pamauksista

    6. Näytä lisää