Digitoday

Valikko

Soneran palvelu kertoo unohtuneen esittäjän

Sonera pilotoi asiakkailleen uutta Mikä biisi? -palvelua Suomessa. Palvelu selvittää ääninäytteen perusteella musiikkikappaleen esittäjän ja kappaleen nimen. Vastauksen saa viestinä matkapuhelimeen.
- Varsinkin reissun päällä ollessa harmittaa, kun kuulee hyvän musiikkikappaleen soivan ja haluaisi tietää kuka kappaleen esittää tai mikä on sen nimi, Sonera perustelee uutta palveluaan.

Englantilaisen Shazam Entertainmentin tunnistusteknologiaan ja musiikkitietokantaan perustuva palvelu tunnistaa alkuvaiheessa 2000 kotimaista ja reilut 1,7 miljoonaa englanninkielistä äänitettä.

Tuntemattomatan tai unohtuneen esittäjän saa selville soittamalla Mikä biisi? -palvelunumeroon (0 700 800 900) ja ohjaamalla puhelinta musiikkia kohden noin 20 sekunnin ajaksi. Palvelu katkaisee puhelun automaattisesti ja lähettää hetken kuluttua tekstiviestillä vastaukseksi artistin ja kappaleen nimen.

Soneran palvelupilotti on yhtiön matkapuhelinasiakkaiden käytössä syyskuun loppuun asti Tunnistettu kappale maksaa 0.29 euroa. Epäonnistunut tunnistus ei maksa asiakkaalle mitään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    6. 6

      Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

    7. 7

      Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

    8. 8

      Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Trump ei aio luopua Diili-ohjelmasta – ”Presidenteillä on oikeus tehdä asioita vapaa-ajallaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    6. Näytä lisää