Digitoday

Valikko

Tekes kehittää avoimen koodin Internet-hakukonetta

Tekes eli Teknologian kehittämiskeskus kehittää eurooppalaista, avoimeen lähdekoodiin perustuvaa Internetin hakukonetta. Siinä avainsanoihin perustuva haku on tarkoitus korvata käsitepohjaisella hakujärjestelmällä.

Search-In-a-Box -projektia toteutetaan Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteisessä tietotekniikan tutkimusinstituutissa HIIT:ssä. Työn lähtökohtana on Internetiä helpommin hallittavissa oleva tietomassa. Hakukonetta sovelletaan esimerkiksi yritysten intranetiin tai yhden käyttäjän henkilökohtaisiin sähköposteihin. Projektissa työstetään intranet-käyttöliittymää ja palvelinta, jonka päälle yritykset voivat rakentaa sisäiseen verkkoonsa oman hakukoneen ja räätälöidä sen omien tarpeidensa mukaan.

"Yrityksillä ja yksittäisillä ihmisillä on koneillaan suuria määriä tietoa, johon ei ole mitään keinoa päästä käsiksi. Koneiden suorituskyvyn kasvaessa tiedon määrä lisääntyy ja tiedonhaun ongelmaan on löydettävä ratkaisu", tutkimusjohtaja Henry Tirri sanoo.

Hakuja todennäköisyyksien perusteella

Käsitepohjainen hakujärjestelmä kuvaa dokumenttien sisältöä ja etsii avainsanoja ja termejä yläkäsitteiden alle.

"Hakukone ei analysoidessaan tekstiä etsi luonnollisen kielen kaltaisia yhtäläisyyksiä vaan todennäköisyyksiä hakujen perustaksi. Silloin esimerkiksi James Bondia ei käsitellä vain henkilönä vaan piirteenä löytää agenttielokuvia", Tirri kertoo.

Hakujärjestelmä huomioi myös hakuhistorian ja käyttäjäkontekstin, oppii niistä ja luo automaattisesti hakijan henkilökohtaisen profiilin. Hakuja voidaan tehdä paitsi sanoilla, myös pitkillä teksteillä. Visioissa on, että hakukoneella voitaisiin hakea myös kuvia. "Voisin ottaa kamerakännykällä kuvan henkilöstä tai paikasta ja pyytää hakukonetta etsimään Internetistä kaikki kuvat kohteesta", Tirri selvittää.

Oppiva hakukone

Hakukone toimii skaalautuvasti eli sen pyörittämän tietomassan koko kasvaa vähitellen. Aluksi sitä voidaan käyttää vaikkapa intranetissä, sitten muutamilla WWW-sivuilla ja lopulta sillä voi olla mahdollista käsitellä koko Internetin tietomassaa.

"Avoimeen lähdekoodiin perustuvan hakukoneen ajatuksena on, että Internetin käyttäjät voisivat itse pitää yllä hakupalvelua. Eri hakupalvelut toimisivat yhteydessä toisiinsa ja tukisivat siten toinen toistaan. Hakukoneen tietomassa voisi kasvaa samalla tavalla kuin Internetin tietomassa kasvaa."

Älykäs, oppiva ja avoimella koodilla toimiva hakukone olisi demokraattisempi ja vaikeammin kontrolloitavissa kuin nykyiset hakukoneet. "Esimerkiksi Google preferoi dokumentteja, joihin muissa dokumenteissa viitataan usein. Näin vaikkapa yksityisten ihmisten sivut tai heikot signaalit pääsevät vain harvoin listalle. Myös kaupallisuus vaikuttaa. Oikeusjuttujen pelossa hauista voidaan poistaa esimerkiksi tiettyjä tahoja kritisoivat sivut" Tirri kertoo.

Hakukoneet on suosittu tutkimusalue, mutta samassa muodossa kuin HIIT:n projektissa niitä tutkitaan vain vähän. Tirrin tutkimusryhmä kuuluu alan kolmen tunnetuimman joukkoon. Tirrin mukaan projekti on ensimmäinen ns. big science -projekti, joka on noussut tietojenkäsittelytieteen sisältä. Hän arvelee projektin voivan toimia uusien perustutkimushankkeiden ja sovellusten vauhdittajan samaan tapaan kuin hiukkaskiihdytin fysiikassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    10. 10

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää