Digitoday

Valikko

Irlantilaiset it-yritykset myyntimatkalle Suomeen

Irlantilaisia ohjelmistoyrityksiä saapui tänään maan ulkomaankauppaministerin johdolla Suomeen esittelemään tuotteitaan ja luomaan suhteita suomalaisiin yrityksiin. Yritysten edustajat tuo Suomeen Irlannin hallituksen kauppa- ja teknologiavaliokunta Enterprise Ireland.

Valtuuskuntaa johtaa Irlannin ulkomaankauppaministeri Michael Ahern. Mukana on 16 edustajaa kymmenestä yrityksestä. Valtuuskunta viipyy Suomessa perjantaihin.

Kauppa Suomeen on vahva suositus

Kyseessä on ensimmäinen irlantilaisten it-yritysten yhteisesiintyminen Suomessa. Enterprise Irelandin toiminnasta Pohjoismaiden markkinoilla vastaava konsultti Robert Bushnell sanoo, että tavoitteena on puolessatoista vuodessa sisällä lisätä irlantilaisten yritysten ohjelmistojen myyntiä Suomeen nykyisestä 3,5 miljoonasta eurosta kuuteen miljoonaan euroon vuodessa.

"Suomi ei ole suuri markkina, mutta Suomen markkinoilla on suuri maine. Suomi on yksi maailman kehittyneimmistä tietotekniikkamaista. Tilastot Internetin ja matkapuhelinten levinneisyydestä sekä niihin liittyvä kuluttajakäyttäytyminen ovat poikkeuksellisia. Vielä merkittävämpää irlantilaisten ohjelmistoyritysten kannalta on tietotekniikan edistyksellinen ja laaja käyttö sekä yksityisellä että julkisella sektorilla."

Osalla jo kokemuksia Suomesta

"Suomi on uuden teknologian edelläkävijä. Siksi meille tärkeä uuden teknologian vienti ulkomaille onnistuu todennäköisimmin juuri Suomessa. Kauppa Suomeen on muissa Euroopan maissa paljon painavampi suositus kuin kauppa vaikkapa Irlantiin tai Iso-Britanniaan", Bushnell sanoo.

Osa irlantilaisyhtiöistä on jo tehnyt kauppaa Suomeen. Esimerkiksi yritysten mobiiliratkaisuihin erikoistunut WS2 on avannut myyntitoimiston Suomeen. Yhtiö tekee XML-pohjaisia ratkaisuja, joilla yritykset voivat välittää tietoja liiketoimintajärjestelmien, toimistojen, ajoneuvojen ja liikkuvien ihmisten välillä.

SoftCo puolestaan tuottaa asiakirjojen ja prosessien hallintaratkaisuja sekä paperilla että sähköisesti hoidettavaan liiketoimintaan ja yhteydenpitoon. Orbo Technologies taasen on keskittynyt mobiililaitteiden turvaratkaisuihin. Soft-Ex on erikoistunut yritysten televiestintäjärjestelmien hallintaan, kun taas Daon kehittää biometrisiä tunnistuksenhallinnan ohjelmistoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    7. 7

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    10. 10

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää